Perennapenkki uusiksi

Merjan merkintä:

Minulla on tapana myllätä perennapenkkini uusiksi vähän väliä. En vain yksinkertaisesti osaa suunnitella sellaista penkkiä, joka kukkisi koko kesän, jonka kukat pysyisivät pystyssä ilman tukemista ja joka vielä näyttäisikin kauniilta. Myös seuraavana vuonna.

Perennapenkkini on kolmiosainen, eli siinä on kolme keskenään hieman eri muotoista ja eri korkuista puista penkkiä limittäin. Kokonaisuudessaan se ei ole suuren suuri, kaikkiaan vain noin viisi neliötä.

Ensimmäisessä penkissä on saksankurjenmiekkoja. Ne lienevät penkkini onnistunein valinta. Ne viihtyvät hyvin, leviävät sopivasti ja ovat kukkiesaan uskomattoman upeita. Kukinta niillä vain on kovin lyhyt. Niinpä jaoin ja harvensin reilusti vanhaa kasvustoa, ja istutin sekaan muutamia tarhapäivänliljoja (syyspäivänlilja Hemerocallis citrina ja Hemerocallis 'Stella de Oro'). Ajatus on, että kurjenmiekkojen kuihduttua päivänliljat jatkavat kukintaa tässä penkissä.

Toisessa penkissä on ollut pääosin loistosalviaa ja lisänä vähän valkoista karpaattienkelloa. Loistosalvia ei mielestäni ole nimensä veroinen. Sillä on kyllä hauska kukkahuiskale ja kaunis väri, mutta kovin pitkään se ei kuki. Lehdistö  on aika lailla mitätön, joten suuren osaa kesästä loistosalvia on melko vaatimattoman näköinen.

Siispä kaivoin salviat ylös ja laitoin uusiksi koko sen osan penkkiä. Tilalle istutin punalehtistä keijunkukkaa (Heuchera 'Fire Chief') ja sinikkiä (Stokesia laevis 'Klaus Jelitto'). Sinikki on noin 40 cm korkea, kukat ovat ruiskukkamaiset sekä väriltään että muodoltaan. Se on mainittu vanhanajan perennaksi, mutta on itselleni kuitenkin aivan uusi tuttavuus.

Keijunkukka koreilee lehdillään, ja myös sinikillä on voimakkaat ja selkeän vihreät lehdet. Kuvittelen näiden olevan yhdessä oivallinen lehtipari ja näyttävän mukavalta myös silloin, kun sinikki ei ole kukassa.

Lisäksi istutin tähän penkkiin vielä valkoista ja liilanpunaista kaunopäivänhattua (Echinacea purpurea 'Little Magnus ja Echinacea purpurea 'Purity'). Ne ovat edellisiä selvästi korkeampia ja myös muodoltaa aivan erilaisia, joten mielestänii tuovat mukavaa vaihtelua. Niiden pitäisi myös houkutella paljon perhosia, mikä ei ole ollenkaan huono asia.

Kolmanteen penkkiin keväällä  istuttamani keltakaunosilmä oli selvästi virhevalinta. Viisi viattoman pientä tainta on riistäytynyt rehottamaan ja tukahduttaa penkissään kohta alleen kaiken muun. Minun on ollut jo pakko raivata kasvustoa, koska mm. ihanainen harmaankurjenpolvi oli jäämässä kokonaan sen alle. Pikkukullerot taitavat olla jo mennyttä... Suunnittelin, että teen kaunosilmälle ensi kesäksi oman pikku penkin pergolan kulmalle. Siinä se saa sitten rauhassa ryöpytä.

Koska penkissä on jo entuudestaan sinistä elokuunasteria, ajattelin että ehkä voisin tehdä siitä kokonaan syyspenkin ja hankkia kaunosilmän tilalle esim. jotain syyshohdekukkaa tai muuta myöhään kukkivaa.

Mutta se odottakoon ensi kesään.

Kesäpäivä puutarhassa

Merjan merkintä:

Kesälomalla puutarhaansa ehtii katsella myös kameran linssin läpi. Tein YouTubeen valokuvakertomuksen puutarhan kesäisestä päivästä (kesto 02:30).

 

 

                                                   

 

 

 

 

Betonihommia

Merjan merkintä:

Kuvio hevoskastanjan lehdestä

Olen jo muutamana kesänä tehnyt betoniaskarteluja. Se on hauskaa ja helppoa; etenkin jos pysyttelee yksinkertaisissa aiheissa, kuten minä.  Tarvitaan vain betonia, sekoitusämpäri ja -kauha, sopivia muotteja ja työskentelyyn sopiva paikka. Vaikka puuha ei olekaan kovin sottaista, on se silti helpompaa tehdä pihalla.

Olen tähän mennessä tehnyt perinteisiä raparperinlehtimaljoja lintukylvyiksi, yhden ison pannunalusen kesäkeittiöön ja pitsikoristeisia vateja. Tänä kesänä huomasin tarvitsevani askellaattoja perennapenkkeihin.

Piirakkavuoka sopii muotiksi

Muoteiksi löysin pyöreitä alumiinifolioita (Pirkka-paistosvuoka, halkaisija 25 cm). Päätin koristella laatat lehtiaiheilla, ja keräsin sen takia kauniinmuotoisia lehtiä omasta puutarhasta. No joo, pikkuisen poikkesin myös naapurin pihalla hakemassa upeita hevoskastanjan lehtiä. Ilman lupaa, koska eivät olleet kotosalla.

Kannattaa valita vahvaruotisia lehtiä, jotta kuviosta muodostuu vahva ja selkeä. Naapurista varastetut hevoskastanjat toimivat mielestäni parhaiten, ja myös töyhtöangervo jätti hyvän jäljen. Sen sijaan herukka ja ruusunlehdet eivät tehneet kunnon painumaa.

Lisää vain vesi

Kuivabetoni tai ohutlaasti on sopivaa tavaraa betoniaskarteluja varten. Ne ovat valmista betonia, ja sekaan täytyy lisätä vain vettä. Tällä kertaa minulla oli Weberin Ohutlaastia S 06. Käytin vettä noin 1,5 litraa noin 10 kiloon laastia. Valmista massaa tuli arviolta vajaat 5 litraa. Se oli juuri sopiva määrä kuuden askellaatan tekemiseen. 

Kuvio töyhtöangervon lehdestä

Laasti mitataan ämpäriin ja vesi lisätään vähitellen. Sekoitetaan kertaalleen ja annetaan seistä kymmenisen minuuttia. Sekoitetaan uudelleen ja valmista on. Tarvittaessa voi lisätä vähän vettä, mutta liian löysäksi massaa ei pidä tehdä. Se on sopivaa, kun se on lihapullataikinan oloista; kiinteää ja käsissä pyöriteltävää.  Massaa voi työstää noin tunnin ajan.

Sekoittaminen käsipelillä onnistuu, mutta vaatii kyllä hartiavoimia. Itse käytin porakoneeseen kiinnitettävää betonivispilää.

Taputtele ja paukuta

Kiinnitin lehdet sipaisulla puikkoliimaa folion pohjaan (alapuoli päälle päin), mutta se ei liene mitenkään välttämätöntä. Ainakin isommat lehdet pysyvät kyllä paikoillaan ja ojennuksessa muutoinkin. Sitten vain kauhalla betonimassaa päälle ja taputtelu tasaiseksi. Lopuksi kannattaa vielä paukuttaa muottia pöytää vasten niin, että ilmakuplat poistuvat massasta. Valmiin työn pinnasta tulee näin sileämpi.

Isoja töitä kannattaa lujittaa kanaverkolla tai muulla raudoituksella. Se olisi varmaan ollut hyvä näissä askellaatoissakin, koska joutuvat kestämään painoa. Mutta sopivaa tukimateriaalia ei ollut, joten voin vain toivoa, että laatat kestävät ilmankin.

Muotit voi halutessaan öljytä ennen täyttöä, jotta ne irtoavat sitten helpommin valmiista töistä. Öljyksi käy ihan tavallinen ruokaöljy.  Näiden laattojen kanssa en sitä tehnyt, sillä arvelin foliovuokien irtoavan helposti ilmankin. Ja niin myös kävi; irtosivat lähes itsekseen.

Neljä parhaiten onnistunutta

Valmista tuli!

Betonin kuivuminen kestää kohteen koosta riippuen parista päivästä viikkoon. 

Nyt valmistamani laatat irrotin muoteistaan kahden päivän jälkeen.  Lehdet saa helposti harjattua irti, ja sitkeimpien ruotien irrottamiseen voi käyttää vaikka pinsettejä.  

Annan laattojen kuitenkin kuivua vielä lisää ennen kuin otan ne oikeaan käyttöönsä. 

Toivottavasti kestävät askelten painon. Aika hienot niistä mielestäni tuli! 

Pilatut perunat ja muita yrttijuttuja

Yritit ovat pääosin omassa penkissään

Merjan merkintä:

Yrttejä kasvatan joka kesä. Niitä syödään meillä tuoreeltaan salaateissa ja muiden ruokien mausteena, ja aina niitä riittää myös säilöttäväksi. 

Omasta mielestäni yrttejä ei voi käyttää liikaa, enkä oikeastaan keksi ruokaa, minkä makua ei yrteillä voisi vielä entisestään parantaa.

Poikani ovat eri mieltä. Viime kesänä nuorempi ihmetteli ääneensä, kuinka minä onnistun yrteillä pilaamaan periaatteessa ihan kelvollisenkin ruuan, kuten perunat. Mikäli lukijoissa sattuisi olemaan muitakin ilkeitä vanhempia, annettakoon tässä yksinkertainen vinkki, millä lapsiaan voi kiusata: keitettyjen uusien perunoiden sekaan pyöritellään reilusti persiljasilppua, rouhaistaan vähän mustapippuria ja suolaa ja viimeistellään lorauksella oliiviöljyä ja sitruunamehua.  Tämän helpommalla ei perunoitansa voi pilata.

Korianteri kukkii

Ryytimaani ei ole suuren suuri, ja lajit säilyvät suunnilleen samoina vuodesta vuoteen.  Oregano ja timjami ovat talvehtineet siellä menestyksekkäästi jo vuosia. Samoin tietysti ruohosipuli, jota tuskin millään keinoin saa hengiltä. Vähän uudempana tulokkaana on korianteri, jota en varsinaisesti edes viljele. Mutta joka vuosi se ehtii varistaa sen verran siemeniään maahan, että jostakin päin aina keväällä nousee uusia tupsuja.

Oreganoa ja timjamia käytetään meillä paljon tuoreeltaan salaatinkastikkeissa ja kuivaan sitä myös talven varalle. Riiputan oksia pienissä nipuissa keittiön katossa ja riivin sitten kuivat lehdet lasipurkkeihin. Korianterista olen ottanut talteen vain siemenet. Niistä saa talvella huhmaressa hienonnettuna oivallista makua itämaisiin ruokiin.

Rosmariini ei talvehdi, vaan istutan uuden yksilön joka kevät. Kesän mittaan se siten yleensä kasvaa komeaksi puskaksi, josta kuivattuna riittää maustetta talvisille lammasherkuille.

Persilja odottaa pesun
jälkeen  teholeikkuria

Persilja lienee jokaisen puutarhan perusyrtti; niin meilläkin. Kasvatan mieluiten sitä ihan tavallista, kiharaista lajiketta. Persilja on rotevakasvuinen, ja yleensä pakastan sitä talveksi suuret määrät.  Varret vain poikki, röyhelöt silpuksi monitoimikoneessa ja silppu Minigrip-pusseissa pakkaseen.

Basilikaa kasvatan tomaattien seassa kasvihuoneessa. Se kasvaa yleensä hyvin, ja lopulta kaikkea on jo suorastaan vaikea saada kulumaan. Basilikan kuivaaminen ei minulla oikein ole luonnistunut. Lehdet muuttuvat ikävän ruskeiksi eikä makukaan oikein säily niissä. Samoin kävi, kun aikoinaan yritin kuivata rakuunaa. Ehkä yrttikuivurissa onnistuisi paremmin?

Oma suosikkini basilikan säilömisessä on tehdä siitä pestoa ja pakastaa se.  Kun valmiin tahnan taputtelee levyksi Minigrip-pussiin, on siitä helppo murtaa sopiva palanen pastan kastikkeeksi. Itse tehty pesto hakkaa kaupan mössöt mennen tullen.

Peston valmistukseen ei ole yhtä ja oikeaa ohjetta, vaan korvakuulolla voi säveltää omaan makuunsa ja raaka-aineisiinsa sopivan sekoituksen.  Omani olen jo vuosia valmistanut suunnilleen näin:

2 dl. hienonnettua basilikaa
1 dl. hienonnettua persiljaa
2 - 3 valkosipulin kynttä
½ dl. pinjansiemeniä (tai saksanpähkinää tai mitä nyt sattuu olemaan)
100 g. parmesaaniraastetta (valmis raastepussi kelpaa mielestäni tähän hyvin)
1,5 dl. oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

Hienonna yrtit tehosekoittimessa ja lisää kaikki muut aineet paitsi öljy, suola ja pippuri. Hienonna aineet sileäksi massaksi. Kaada sekaan öljyä vähän kerrallaan koneen käydessä. Mausta mieleiseksesi suolalla ja pippurilla. Pesto säilyy jääkaapissakin pari viikkoa, mutta isommat satsit kannattaa pakastaa.

Tänä kesänä kasvatan myös omenaminttua. Se toden totta maistuu omenaiselta ja on erinomaista tsatsikin mausteena. Oikein muuta käyttöä en sille sitten ole keksinytkään. Minttu on omassa ruukussaan kasvimaan laidalla, sillä rehevyytensä takia en arvannut istuttaa sitä maahan.

Korjaustöitä kasvimaalla

Kasvimaan penkit ja aita entistä ehompina

Merjan merkintä:

Kevään ohjelmaan on kuulunut kasvimaan liki kymmenen vuotta vanhan ja täysin lahon puureunuksen uusiminen. Pienoisen motivoinnin jälkeen Häiskä *) viimein ryhtyi toimeen, ja samalla tuli sitten tehtyä vähän muitakin korjauksia.

Entinen kasvimaa (n. 5 x 2,5 m.) oli yhtä ja samaa penkkiä, mikä tarkoitti, että kasvien hoitaminen tapahtui itse penkissä kulkien. Kengät ja varpaat säästä riippuen siis enemmän tai vähemmän kurassa aina.

Nyt kasvimaa jaettiin kolmeksi eri penkiksi, noin 1,1 x 3 m. kukin. Materiaalina on lämpökäsitelty puu. Kasvimaan koko pieneni hiukan entisestä; yhteensä viljelysalaa on nyt noin aarin kymmenys.

Penkkien väleihin jätettiin noin 60 sentin kulkukäytävät, eli kottikärrytkin mahtuvat. Lisäksi koko kasvimaan reunusta ja kulkukäytävät peitettiin kuorikatteella, jonka alla on suodatinkangas. Hyvästi kura ja valtoimenaan rehottavat rikkaruohot. Jii-haa!

Kuuluisa Hannun päivän myrsky jouluna 2011 kaatoi pihaltamme yhden pihdan, joka rojahti osin kasvimaan päälle ja tärveli sen ympärillä olleen aidan. Aita on siitä asti ollut mutkalla ja vänkyrä, mutta hoitanut silti tehtävänsä, eli pitänyt rusakot poissa kasvimaalta.  Nyt Häiskä kuitenkin oikein innostui ja teki samaan putkeen vielä uuden aidankin. 

Siihen tuli tiheäsilmäistä vihreää metalliverkkoa ja tukitolppia aikaisempaa enemmän. Nyt se näyttää oikein hienolta ja ryhdikkäältä. Sain siihen jopa ihan oikean portin, jossa on saranatkin!

Eikä tässäkään vielä kaikki: myös parsapenkkien ympärystät putsattiin rikkaruohoista ja peitettiin suodatinkankaalla. Penkit olivat jo vähän painuneet ja niihin lisättiin uutta hiekkaa. Nyt hiekka levitettiin myös penkkien ympärille suodatinkangasta peittämään. Kovasti tahdon uskoa, että näillä konstein rikkaruohot pysyvät edes vähän loitompana.

Kyllä nyt kelpaa puutarhaleidin puuhailla, kun on ehjät uudet penkit eikä sotkeennu kengät. Lämpöä, aurinkoa ja pehmeitä yösateita vain vielä toivon.

*) Häiskä on vähäkarvainen ja keskiäkäinen mies, joka on apuna puutarhan operatiivisen tason tehtävissä.

Umpikujassa

eevali tarinoi

Tätä juttua en olisi koskaan halunnut kirjoittaa.

Olen koko talven ja kevään teiskannut umpikujassa. Järki ja tunteet ovat sotineet keskenään terävin pistimin ja ovat nyt umpikujan lisäksi umpisolmussa. Yleensä availen umpisolmuni kirjoittamalla. Nyt ei ole auttanut runo eikä proosa, ei loitsu eikä kirous. Muutosvastarinta jyllää ja luopumisen tuska raatelee.

Vastarinta on ollut turhaa, sillä tiesin kyllä, että pakko on pakko. Umpisolmu ei aukene kuin leikkaamalla. Kymmenien unettomien öitten ja itkuisten päivien jälkeen sanoin sen eilen ääneen: tästä kesästä ei tule mökkikesää. Eikä mistään seuraavistakaan. On tullut aika laskea irti ja hyvästellä rakkaansa.

Rakkaani, puutarhani. Se on ollut minulle sydänystävä: se on hellinyt ja lohduttanut, ilahduttanut, antanut levon, kantanut monen murheen yli, jakanut kauneuttaan ja naurattanut ja laulattanut.

Suru kukkii

Kun suljen silmäni, näen helmililjat, akileijat, lemmikit ja kirjopikarililjat kukassa. Vieressä odottelevat starttiaan nuppuiset isomaiteet, parvitulppaanit ja ruskoliljat. Tuohituomet kukkivat hurjana vaahtona ja vaahterankukat tuoksuvat hunajalle. Orava riitelee kirjosieppojen kanssa ja häviää ottelun. Naapurin kissa hyppää kuistin kaiteelle pesemään mustaa naamaansa. Yöllä satakieli karjuu takapuutarhan omenapuussa eikä kukaan ole esittämässä valituksia sen kovasta äänestä.

En tiedä, uskallanko tänä kesänä mennä edes käymään plantaasillani. Kestänkö puutarhani näkemistä ollenkaan? Pystynkö katsomaan laiminlyötyjä kukkapehkojani ja tallaamattomia polkuja? Suru kukkii sisälläni. Kukkiiko se myös pihallani? Vai jatkaako puutarhani elämäänsä ilman minua, kaipaamatta?

Pihapolut nurmettuvat, kun kukaan ei kulje. Jos muistoni siellä vaeltaakin, se ei jälkiä jätä.

Jälkeenpäin

Olen polkuni päässä,

tuhansistani erään

- ja niitä on täynnä maa.

On viileä ilta,

eräs päivä on mennyt,

on painunut metsien taa.

Ei mikään voi kuolla,

ei kukat, ei tuuli,

ei rakkaus kuolla voi.

Ohi polku vain kulkee

ja kukat jää taakse

ja muualla tuuli soi.

Ja rakkaus, hetki,

vain silmissä siirtyy

ja mennyt taival sen vie.

Ja puristus kätten,

tosi eilen, tänään

unen lailla rauennut lie.

Ei mikään kuollut,

et sinä, en minä,

ei tuokio rakkauden.

Erään polun vain kuljin,

minä kuljin ja sinä...

Jäi hymyily surullinen.

Aila Meriluoto

Parsaa, parsaa!

Merjan merkintä

Parsan suosio on viime vuosina Suomessakin kasvanut vallan paljon.  Kymmenkunta vuotta sitten se oli vielä harvojen herkku, mutta nyt parsa kypsyy alkukesän ateriaksi lähes jokaisessa pihagrillissä.

Ensimmäiset parsat odottavat syöjiään

Parsat tuodaan lautasillemme pääosin Euroopan lämpimistä maista, mutta myös kauempaa, toisista maanosista. Kotimainen tuotanto on melko vähäistä. 

Mutta on meitäkin, jotka viljelemme itse omat parsamme. 

Meillä on ollut parsapenkki vuodesta 2008, laajennusta sille tehtiin vuonna 2010. Yhteensä taimia on 14. Se ei ole paljon, mutta riittää kotitarpeisiin kyllä. 

Penkki perustettiin hiekkaiseen, tukevasti kanankakalla lannoitettuun maahan, taimet ostettiin ruukkutaimina puutarhalta. Jo seuraavana kesänä ensimmäiset versot olivat syötävissä, joskaan niihin ei silloin vielä juuri koskettu. Sen jälkeen varsia on noussut vuosi vuodelta enemmän, ja nykyään syötäväksi riittää jo ihan reilustikin. Myös versojen koko on kasvanut, ja nykyään isoimmat vetävät paksuudessa vertoja tuontiparsalle. 

Parsapenkin hoidoksi riittää rikkaruohojen kitkeminen ja kanankakkalannoitus sadonkorjuun jälkeen.

Meillä parsaa kasvatetaan vihreänä. Se on ehkä jonkin verran vaivattomampaakin, mutta ennen kaikkea vihreä parsa on mielestäni valkoista maukkaampaa eikä sitä tarvitse kuoria.

Parsa on helppo herkku

Parsa on helppo herkku myös valmistamisen kannalta. Keittäminen sujuu parsakattilassa, mutta onnistuu ihan tavallisessakin. Grillaaminen on vielä vaivattomampaa ja antaa parsalle aivan erityisen hyvän makuvivahteen.  Mausteeksi ei välttämättä tarvita kuin suihkaus oliviiöljyä, vähän suolaa ja pippuria.

Parsan voi valmistaa sellaisenaan tai sitä voi täydentää erilaisilla lisukkeilla.  Klassinen kaveri parsalle on ilmakuivattu kinkku. Parmesaanilastut sopivat pinnalle erinomaisesti. Parsaa voi tarjoilla salaattina, siitä voi tehdä keittoja tai leipoa piirakan.

Parsaa puolalaisittain

Oma suosikkini vähän runsaammista annoksista on parsa puolalaisittain, parsa polonaise:

• parikymmentä parsaa (5 – 6 kpl / ruokailija)

• 2 kovaksi keitettyä kananmunaa

• ½ dl hienonnettua persiljaa

• 2 rkl voita

• 1 – 2 siivua kuivahtanutta vaaleaa leipää

•  suolaa, mustapippuria

Puhdista parsat ja katkaise kuiva ja kova osa varren juuresta pois. Varsi napsahtaa luonnostaan poikki oikeasta kohdasta, kun sitä taivuttaa. Älä pihistele, anna mennä vaan!

Kuori valkoiset parsat nupusta tyviosaan päin. Vihreitä ei tarvitse kuoria. Keitä parsat tanakoiksi muutama minuutti. Varo ylikypsennystä!

Hienonna munat ja persilja ja sekoita keskenään.

Paista kuutioitu tai murennettu leipä voissa kullankeltaiseksi ja sekoita kananmuna-persiljaseokseen. Mausta suolalla ja pippurilla. 

Nosta parsat lämpimille lautasille. Ripottele leipä-muna-persiljaseos päälle ja tarjoa heti. 

Tästä ohjeesta on luonnollisesti useampia eri versioita. Joissakin ohjeissa koko komeus ladotaan voikastikkeen päälle.

Kulunut kevät on ollut hidas ja parsakin on antanut odottaa itseään. Mutta nyt sitä on tulossa!

Puutarhurin rukous

eevali tarinoi:

"Hyvä jumala, anna armossasi sadetta joka päivä,
jos vain sopii, keskiyöstä kello kolmeen.

Ja kuten tiedät, hyvin hienoa ja lämmintä, jotta se imeytyy maahan.

Mutta varjele sateelta Silene, Alyssym, Helianthemus, laventeli ja muut jotka,

kuten äärettömässä viisaudessasi tiedät, pitävät kuivuudesta

ja joiden nimet voin kirjoittaa paperille, jos niin tahdot.

Ja anna auringon paistaa koko päivän vaikka ei tietenkään liikaa,

eikä Astilben, Gentianan, Hostan eikä Rhododentronin päälle.

Ja anna aina paljon kastetta ja vähän tuulta,

runsaasti kastematoja, mutta ei etanoita eikä lehtitäitä eikä härmätauteja.

Ja jos sopii,

anna kerran viikossa sataa lannoiteliuosta.

Amen."

Tämä puutarhurin rukous on useimmille puutarhahurahtaneille tuttu. Se on tsekkiläisen Karel Capekin mainiosta kirjasta Puutarhurin vuosi, joka kuvailee hersyvän hauskasti ja silti niin totuudellisesti meidän multasormien touhuja.

Nyt on taas tullut se aika, jolloin jokainen puutarhuri lausuu tämän rukouksen ainakin kerran viikossa. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Järkee vai ei?

Merjan merkintä:

Pidän itseäni yleisesti ottaen melko tolkun ihmisenä. Olen pärjännyt kohtuullisesti työelämässä, osaan hoitaa raha-asiani ja olen onnistunut kasvattamaan kaksi suunnilleen täyspäistä lasta.

Mutta puutarha-asioista kun puhutaan, olen alkanut vahvasti epäillä arvostelukykyäni ja oikeustoimikelpoisuuttani.

Vai mitä on ajateltava ihmisestä, joka pärjää koko pitkän talven lähes ilman TV:tä, mutta joka keväällä malttamattomasti odottaa, että puutarhaohjelmat jo viimein alkaisivat? Kaikki Eedenit, Puutarhaunelmat ja Huvilat ja huussit. 

Joka ostaa pelkkiä siemeniä kymmenillä ja taas kymmenillä euroilla? Järki sanoo, että taimet kannattaa ostaa taimimyymälästä vankkoina ja vahvoina. Se on edullista ja varmaa. Siten saa juuri sen määrän taimia kuin tarvitsee, ja ne voi hakea suoraan kasvupaikoilleen silloin, kun aika on oikea.

Mutta silti kylvän joka kevät tomaattini, kurkkuni,yrttini ja suuren osan kesäkukistani itse siemenestä. Koska on niin pakahduttavan riemukasta nähdä pikkuruisten taimien kurkistavan mullasta ja kurkottavan kohti valoa. Kohti autotallin ikkunan eteen erikseen viritettyä kasvivaloa. Joka kuluttaa sähköä eikä siten ei ole ollenkaan järkevää eikä edullista.

Eikä täysissä sielunvoimissa oleva ihminen myöhemmin keväällä rahtaa kottikärrykaupalla purkkeja aamuisin kasvihuoneeseen karaistumaan ja illalla taas takaisin autotalliin. Vain omien tomaattiensa ainutlaatuisesta erinomaisuudesta huumaantunut puutarhatonttu tekee niin.

Se samainen puutarhatonttu ei myöskään ymmärrä, että kuusi neliötä on kasvihuoneessa aika vähän.  Niin vähän, että jokainen niistä kannattaisi ottaa hyötyviljelyyn eikä täyttää tilaa esimerkiksi sievällä taimipöydällä. Jota ei varsinaisesti voi käyttää, koska se on liian pieni oikeaan työskentelyyn.  

Järkevä ihminen suunnittelisi myös perennapenkkinsä jo alun perin sellaiseksi, että se kukkii läpi kesän, että siinä on kooltaan ja väreiltään viehättäväsi yhteensopivia lajeja, ja että kaikki varmasti sopivat juuri kyseiseen kasvupaikkaan. 

Tuuliviirin lailla suuntaa vaihtava haaveilija sen sijaan myllää penkin ainakin osittain uudelleen joka kevät.  Vaihtaa valkoisen päivänkakkaran tilalle sinistä loistosalviaa, liian korkean myskimalvan paikalle matalaa karpaattien kelloa, liikaa leviävän loistosalvian tilalle sittenkin hillitympää prinsessankakkaraa…

Ja pensaat sitten. On suuri mysteeri, miten ne talven aikana aina jotenkin siirtyvät vääriin paikkoihin. Olen yrittänyt oikein miettiä, mistä tuo johtuu, mutta vielä en ole keksinyt syytä.  Järjen kanssa sillä tuskin on tekemistä, luulen että kyse on meitä korkeammista voimista.  

Ja koska korkeampia voimia vastaan ei auta taistella, on vain mentävä mukana.  On siinä sitten järkeä tai ei.

Ensimmäiset kylvöt

Täältä tullaan!

Merjan merkintä:

Kylvin tomaatin- ja kurkunsiemenet pari viikkoa sitten, eli 8. maaliskuuta. Viikon sisällä kaikki olivat nousseet pintaan, tosin kurkku pilkistää vain kahdesta potista. Toisessa on sentään kaksi tainta, joten eiköhän tuo riittäne.

Viikon kuluttua kylvöstä vein taimet autotalliin taimihyllylle kasvilampun alle. Autotallin lämpötila on noin 14 astetta. Aika viileä se on, eivätkä taimet juuri ole kasvaneet.

Sysikurjenmiekka

Kaiken kaikkiaan nyt on aina vaan tavattoman kylmä. Öisin pakkanen on ollut reilusti yli kymmenen astetta, ja päivälläkin pysyy pakkasen puolella. Lunta on tosi paljon, lisääkin on hiljakseen tullut.

Tilasin Viherpeukalot-verkkokaupasta muutaman perennan taimen. Sysikurjenmiekkaa oli saatava, ja samalla tuli tilattua myös Harmaakurjenpolvea ja Aurinkokaunosilmää. Sysikurjenmiekka on kutakuinkin musta. Kuvassa se näyttää tosi upealta, toivottavasti myös luonnossa. Se kukkii kai vähän myöhemmin kuin muut kurjenpolveni, joten se pidentää hieman kurjenpolvipenkin kukinta-aikaa. 

En ole koskaan ennen tilannut kasveja netistä. Jotenkin se tuntuu vähän oudolta, kun ei itse pääse valitsemaan. Helppoahan tuo on, ja kätevää, jos vain laatu on hyvä. Taimien pitäisi tulla Matkahuollon kautta lähimpään Valintataloon toukokuussa. 

Valepesä

Tilasin myös ampiaiskarkottimen terassille.  Se näyttää isolta pesältä. Ampiaiset eivät kuulemma pesi toistensa reviireille, niin että tämän pitäisi sitten johdattaa ampparit tekemään pesänsä muualle. 

Ja jos pesät ovat muualla, ehkäpä ne ampiaiset eivät sitten niin eksyisi ruokapöytäämmekään?

Unelmat ja todelmat mielenmaisemassani

eevali tarinoi:

Suljen silmäni ja lasken portaita: punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen,
indigo, violetti... Siitä alkaa kapea polku raikkaassa lehtometsässä. Tammia, jalavia,
pähkinäpensaita, koivuja, paljaiden jalkojen alla viileä maa. Mäen alla on
sammaleen ympäröimä kirkas lähde ja kieloja. Auringon siivilöimällä aukealla
tuhansia, tuhansia kieloja; niiden tuoksu kohoaa kuin obeliski kohti valoa.

Pyörryttää, humalluttaa, huimaa.

Polun pitkäle nousee pikkaraiselle mäelle. Aurinko räkittää tulisesti kiven juurella
oleviin ahomansikkapehkoihin. Suu ja sieraimet täynnä mansikkaista makua
käännyn valkoiselle, köynnöskuusamien peittämälle pilarihuvimajalle. Istun penkille
ja ahmin mansikoita ropeesta. Nukuttaa mutta ruislintu rääkäisee ja polku jatkuu.
Keskelle laajan pellon räikeän hehkuva valo ja hiljainen tuuli värisyttää suomisinisiä
ruiskukkia ja tulenpunaisia unikoita. Sokaistun, värien hulluus sekoittaa
ajatushevoset laukkaan.

Laukkaan ajatuksissani pakoon.

Polku levenee kapeaksi metsätieksi. Raikasta kangasmetsää, mäntyjä, jäkälää,
kanervia, puolukkamaita, välillä jokin kosteikko ja puro. Sen varrella vanamoiden
vaaleanpuna, talvikkien nuokkuvat kellot ja illan tuoksupilvet.

Tiedän: pian olen perillä. Nyt näkyy jo kivimuuri, ruusuportti. Raskaat oranssit ja
viininpunaiset ruusut tarttuvat hiuksiin, kun astun sisään puutarhaan. Valkoisella
hiekalla päällystetyt polut pistelevät jalkoja. Otan sandaalit, levitän käteni syleilyyn:
minun, minun, minun... salainen puutarhani, salainen minäni. Täällä se kaikki on:
kärhöjen kaariportit, ruusujen ympyrät, pionien kuningaskukkulat. Ja kymmenet,
sadat muut perennat, köynnökset, puut, pensaat, heinät.

Niin kuljen mieleni puutarhassa, ajatusteni ikuisessa kesässä, nyppäisen orvokin
tuolta ja krassin sieltä. Heitän roskiin unelmavarkaat ja ajan pois mielenpahoittajat.


Kävelen käytävää kohti taloani. Vaaleansininen pitsihuvila valkoisin koristein,
tornihuone. Muhkea punainen kissa istuu kuistin kaiteella. Otan kaiteesta kiinni ja
lähden kipuamaan talooni.

Mitä, ketä tapaan talossani ja miksi?

Tomaatin maku

Tomatoberry

Merjan merkintä:

Oikeastaan tämä kirjoitus piti kirjoittaa jo viime syksynä. Ajattelin, että jollekin saattaisi olla iloa ja hyötyä siitä, että kertoisin, miltä kasvattamani eri tomaattilajikkeet maistuivat. Syksy meni ja kevään kylvöaika alkaa olla käsillä, mutta ehkäpä tästä joku vielä ehtii saada vinkkejä kevään suunnitelmiinsa.

Viime kesänä minulla kasvoi viittä eri tomaattia: kirsikkatomaatit  Tomatoberry, Gardeners Delight, Sweet Olive ja Sungold sekä lisäksi tavallisen tomaatin kokoinen Voyage. Sungold ja Voyage olivat uusia kokeiluja, muut jo vanhoja tuttuja. 

Aloitetaan kertomus vanhoista ja parhaista. Tomatoberryä olen kasvattanut jo useampana kesänä. Se on mielestäni aivan huippu. Pikkuruiset hedelmän alut ilmestyvät yleensä melko aikaisin ja ilahduttavat siten malttamattoman puutarhurin mieltä. Sen satokausi on pitkä ja lisäksi hedelmät säilyvät tertuissaan pitkään syömäkelpoisina, eli niitä ei ole mikään kiire kerätä pois heti niiden kypsyttyä. Hedelmiä tulee aika paljon, ne ovat melko paksukuorisia ja tomaatit kasvavat pitkiin terttuihin. Ehkä paksuhkosta kuoresta johtuen se ei myöskään ole juurikaan halkeillut lämmittämättömässä kasvihuoneessani.

Ja maku sitten! Se on makeahko ja maultaan hyvin runsas; ”aromikas” voisi varmaan sanoa.  Hedelmien pinta on tosi kaunis ja kiiltävä. Tomatoberry on mielestäni paras kaikista tähän asti kokeilemistani lajikkeista!

Gardeners Delight lienee useimmille tomaatinkasvattajille tuttu, usein maailman parhaaksikin mainittu lajike. No joo, on se hyvä. Minulla se ei ole koskaan ollut erityisen runsassatoinen eikä sen makukaan ole minua varsinaisesti huumannut. Mutta on se oivallinen ja takuuvarma kasvatti, koskaan ei ole mitään ongelmia sen kanssa ollut.

Gardeners Delight

Sweet Olive on myös pitkäaikainen ystäväni. Hedelmän muoto ja koko tosiaan muistuttavat isohkoa oliivia. Maku on mieto, jollakin tapaa hyvin lempeä. Tämä taitaa yleensä olla kaikkein aikaisin syötävä. Hedelmien pinta on himmeän hohtava ja niiden koko on juuri sopiva suoraan tertusta napsittavaksi. Sadon määrä ei ole ollut aivan päätä huimaava, mutta kuitenkin kohtalainen. Ja ihana makunsa kyllä hyvinkin korvaa satoisuutta. Sillä tehoviljelystä kasvihuoneessani ei tosiaan ole kyse, vaan ennemminkin gourmet-kokeiluista! Niin kauan kuin minulla kasvihuone on, tulen viljelemään Sweet Olivea.

Joka kesä minulla on ollut yksi keltainen lajike. Keltaiset väripilkut näyttävät mukavalta salaatissa ja lisäväri on hauska myös kasvihuoneessa. Ensin kasvatin useamman kesän Ildiä, viime kesänä kokeilin ensimmäisen kerran Sungoldia. Ei se Sungold huono ollut. Mutta ei myöskään sellainen, että laittaisin sitä uudelleen tulevana kesänä. Maku oli aika tavanomainen, ei siis mitenkään sykähdyttävä. Hedelmät halkeilivat kesän lopulla helposti, eli korjuun kanssa piti olla tarkkana.

Ja sitten oli vielä Voyage. Itselleni uusi tuttavuus, jonka lajikekuvauksessa sanotaan näin: "Kussakin hedelmässä on monta vaihtelevan kokoista, yhteen kasvanutta lohkoa. Lohkot voidaan irrottaa toisistaan, samaan tapaan kuin sitrushedelmät lohkotaan, ja syödä kaikki erikseen".

No, nämä minun yksilöni olivat hukanneet identiteettinsä enkä juurikaan havainnut lohkoutumista. Yhtenä ja kokonaisena hedelmänä nuo mielestäni pysyivät koko ajan. Identiteettinsä lisäksi Voyage oli hukannut myös makunsa. Se oli vähän jauhomainen ja jokseenkin olemattoman makuinen. Mutta ei se suinkaan  hukkaan silti mennyt.  Se oli aivan erinomaista raaka-ainetta tomaattichutneytä varten. Hedelmät olivat isoja ja siemenet suht koht pieniä, niin että jo muutamalla tomaatilla sai kunnon annoksen.

Ensi kesänä kasvihuoneessani kasvaa jotakin vanhaa ja jotakin uutta. Jotakin punaista, jotakin keltaista ja jotakin tummaa. Toivon onnea ja menestystä kaikkien kanssaharrastajien tomaatinkasvatukseen tulevalle kesälle!

Ekat siemenet tilattu!

Merjan merkintä:

No niin, kevättä kohti mennään! Tilasin tänään Exotic Gardenista siemenet kevään hyötykasvikylvöihin. Hintaa tuli kaikkineen yli 80 euroa. Aika paljon sillä jo ostaisi vihanneksia kaupastakin... Mutta useimmat siemenpusseistani ovat jo sen verran vanhoja, että päätin varmistaa itävyyden kokonaan uusilla siemenillä.

Tomaatteja neljää eri sorttia:

• Golden Sunrise, tämä taitaa olla minulle uusi tuttavuus
• Tomatoberry, erinomaisen maukas ja pitkäsatoinen (kuvassa)
• Sweet Olive, ikisuosikkini
• Brown Berry, jotain tummaa pitää aina olla

Lisäksi vähän salaatteja:

• Lehtisalaatti Bughatti
• Sidesalaatti Chartwell
• Jäävuorisalaatti Frillice
• Sekoitus Baby Leaf

Ja sitten vielä kurkku, itselleni uusi lajike Sherpa ja sitruunabasilika Mrs. Burns Lemon. Kurkun pitäsi pärjätä myös avomaalla, pienet siemenet.