
Eevali tarinoi:
On aina jännittävää tulla keväällä eka kertaa kesäplantaasilleen katsomaan, mitä talven mittaan on ympäristössä, puutarhassa ja talossa tapahtunut. Se nimittäin on varmaa, että jotain on tapahtunut, useimmiten ei kovinkaan hauskoja yllätyksiä. Useina talvina on lumettomuus tai vähälumisuus kohdellut julmasti arimpia
perennoja: kuolema on tehnyt niittojaan. Parina viime talvena on lunta riittänyt perennojen suojaksi ja lämmitykseksi, mutta lumesta on kyllä ollut
haittaseuraamuksiakin.
Nyt ei tarvinnut paljon puutarhassaan pyöriä, kun huomasin, että meilläpä on ollut villit ja viihteelliset peurojen peijaiset. Ne sulokkaat ja kevyet bambit olivat metrisillä hangilla päässeet mässyttämään herkkupaloja – siis syöneet kaikki omena- ja kirsikkapuiden, jasmiinien ja kriikunoiden oksien kärjet noin kahden metrin korkeudelta. Kyllä niillä mahtoi olla hauskaa. Toivottavasti joku ahneimmista halkesi ylensyöntiin. Ja odottakaas vaan, kun jonain kesäiltana tulette koivikon syrjään kuikuilemaan, minä en suinkaan ihaillen huokaile suloisuuttanne, vaan heitän kivillä ja langetan päällenne kirouksen.
Toiset villit ja virkeät talvieläimet ovat myyrät. Ne ovat etupihallamme pitäneet mylläämisen olympilaiset. Pienellä nurmikon pläntillä on noin 87 multakekoa, toinen toistaan komiampia. Siinä ovat myyrä matikaiset ja multiaiset kilpailleet siitä, ken korkeamman keon tekee. Ja sitten heitetään voltti sen päälle. Heti kun näen kultamitali kaulassaan elvistelevän myyrän, ripustan sen heinäseipään nokkaan muille varoitukseksi.
Ihan uuttakin eläimistöä on ympäristöön ilmaantunut: joku naapuri on perustanut kanalan. Tai mahdollisesti se on vain kukkola, sillä kot-kot-kotkottamista ei kuulu mutta kukkokiekuuu-uuta sitäkin voimallisemmin. Jotain persoonallisuushäiriötä se kukko potee, koska se kiekuilee päivät pitkät mutta ei aamulla kello viis. Tai sitten sen koulutus on kesken tai se on perussuomalainen, joka ei ymmärrä, että joskus olisi parasta panna turpa rullalle ja rulla taskuun.