Kadonneet äänet

eevali tarinoi:

Hiljaisuus, se on lopullinen merkki. Nyt on syksy eikä se ole peruutettavissa.

Sitkeästi olen pitänyt kesän helmuksista kiinni ja puolustellut harmaaviittaisia sadepäiviä: huomenna aurinko paistaa ja on lämmintä ja parvekkeella tai pihalla voi viettää kaffehetkiä, lukea kirjoja ja siristää silmiä valon säkeniltä.

Nyt ei puolusteluja enää riitä. Kirjojen sivuja ei voi käännellä tumput kädessä. Kahvi jäähtyy minuuttihetkessä. Oravat eivät jää pää kallellaan naksuttamaan oksalle, vaan säntäilevät talvipiilolta toiselle kätkemään ruokavarastojaan. Jokunen lintu istuu puussa, vaiti ja vähän hajamielisen näköisenä. Puissa on enemmän keltaisia kuin vihreitä lehtiä; suuri osa lehdistä on maassa eikä tuuli lehdistössä soi, vaan puhaltaa läpi.

Puutarhassa on hiljaista. Ei kuulu enää kasvun kuhinaa, ei kukkien ilon kirkaisuja nousevalle auringolle. Lintujen kiimasoitto ja reviirivaroitukset ovat vaienneet. Ei soita sirkka viuluaan eikä sammakko raaku variksen kanssa kilpaa. Myös menneisyyden varjot ovat pihapoluilta kaikonneet. Syyspuutarha on yksinäinen paikka.

Kun kesällä kuljen puutarhapolkujani, en ole koskaan yksin. Kissani Ropsu on vuosia sitten kuollut, mutta sen sielu asuu yhä mökkipuutarhassa. Joskus se lepattelee sitruunaperhosen hahmossa, toisinaan taas tassuttelee pitkin plantaasin polkuja ja vilkaisee välillä minua, että seuraanko johtajaa. Kissasielun lisäksi poluilla kipittää aika lauma lapsia. Milloin minkäkin nurkan takaa kuuluu intiaanikiljahduksia, naurua, itkua, tappelunujakan ääniä. Vuosia ja kymmeniä sitten minulla oli parhaimpaan (tai pahimpaan) aikaan puoli tusinaa kesälasta kerralla. Heidän kaikkien äänet ovat tallentuneet pihamaisemaani ja kuuluvat korviini joka kesä, riemukkaina ja haikeina muistoina.

Talo on suljettu, muistot ovat lukkiutuneet ullakkokomeroon. Vain kesästä itsepäisesti kiinnipitävä kurttulehtiruusu on aukaissut muutaman valjun kukan. Vaahtera on pudottanut lehtensä tyhjälle nurmelle. Hyppään vaahteranlehtikasaan ja kuuntelen sen kahinan ja sipinän säestystä Syyslaululle: Näkemiin ja kuulemiin, kesä!

Syksy

Merjan merkintä:

Pakko se on sanoa ääneenkin: nyt on syksy.  Ei enää loppukesä tai jokin muu menneeseen tarraava kesänjatke. Syksy se on, eikä siinä mitään vikaa ole. Tämmöisen kesän jälkeen syksyyn on sitä paitsi ihana laskeutua. On ollut lämpöä, aurinkoa, sopivasti sadetta ja pilvipoutaa. Kaikilla on ollut säiden puolesta hyvä kesä: ihmisillä, kukilla, yrteillä, porkkanoilla, mustajuurilla, etanoilla, hyttysillä. Tosin kirvoilla taisi ainakin täällä Turun seudulla mennä vähän heikommin. Jossakin vaiheessa kesää yleensä mustien pisteiden pilkuttama kameliajasmike ainakin sai tänä vuonna olla rauhassa kiusaajiltaan.

Mutta nyt on siis syksy ja sadonkorjuuaika. Ja hyvä se sato on ollutkin! Vadelmat napsittiin tuoreeltaan parempiin suihin ja herukat ja raparperit on keitetty mehuksi (ne on jo melkein  juotukin!).  Kasvimaa kantoi kauniisti yrttejä, kesäkurpitsaa, salaattia. Mustajuurikausi on parhaimmillaan juuri nyt. Toista kesää palvellut ihanainen kasvihuoneeni osoittautui oikeaksi aarreaitaksi. Koskaan ennen ei tomaattisato ole ollut näin runsas, ja lajikevalintani näyttävät menneen nappiin. Minä viljelen vain huolella valikoituja kirsikkatomaatteja, koska niillä on korkeampi kilohinta. Tanskan vientiä minulla on varaa ostaa kaupastakin.  

Riemukas tomaattikesä

Ensimmäisenä heinäkuussa hedelmänsä kypsytti Sweet Olive yhtä aikaa Gardeners Delightin kanssa. Sitten oli vuorossa uusi tuttavuus Chocolate Cherry (kuvassa).  Sepä onkin hauska lajike, tummanruskea, mehukas ja makoisa. Ildi sai pienet keltaiset marjansa kypsiksi elokuussa. Ildi ei ehkä ole liiallisella makeudella pilattu, mutta on vertaansa vailla persiljaisen munakkaan maku- ja väripilkkuna. Sokerina pohjalla – kirjaimellisesti – elokuun lopulla kypsyi ensimmäistä kertaa viljelyssä ollut Tomatoberry. Se on uskomattoman makea ja paksuhkon nahkansa takia säilyy korjuukunnossa pitkään. Ja tomaattien hellässä huomassa basilikat tuoksuivat koko pitkän kesän. Sitruunabasilika oli uusi kokeilu, joka löi minut ällikällä. Miten voi jokin muu kasvi kuin sitruuna tuoksua ja maistua niin paljon sitruunalta? Yritit roikkuvat nyt sievinä nippuina keittiön katossa kuivumassa.

Tänään keräsin kasvihuoneesta viimeiset Chocolate Cherryt ja Tomatoberryt. Sitten onkin edessä enää kasvihuoneen siivous ja viiniköynnöksen leikkaaminen joskus marraskuun tietämillä.

Talvi riutalla

Talven ajan tämä blogi saa minun puolestani maata joutilaana uunin pankolla. Eevali ehkä tarinoi täällä kesämuistojaan ja -haaveitaan, mutta minä suuntaan tarmoni uudehkoon riutta-akvaariooni. Niitä juttuja voit seurata Riutta olohuoneessa –blogissa.

Kiitän kaikkia lukijoita, keväällä tavataan!