sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Betonihommia

Merjan merkintä:

Kuvio hevoskastanjan lehdestä
Olen jo muutamana kesänä tehnyt betoniaskarteluja. Se on hauskaa ja helppoa; etenkin jos pysyttelee yksinkertaisissa aiheissa, kuten minä.  Tarvitaan vain betonia, sekoitusämpäri ja -kauha, sopivia muotteja ja työskentelyyn sopiva paikka. Vaikka puuha ei olekaan kovin sottaista, on se silti helpompaa tehdä pihalla.

Olen tähän mennessä tehnyt perinteisiä raparperinlehtimaljoja lintukylvyiksi, yhden ison pannunalusen kesäkeittiöön ja pitsikoristeisia vateja. Tänä kesänä huomasin tarvitsevani askellaattoja perennapenkkeihin.

Piirakkavuoka sopii muotiksi
Muoteiksi löysin pyöreitä alumiinifolioita (Pirkka-paistosvuoka, halkaisija 25 cm). Päätin koristella laatat lehtiaiheilla, ja keräsin sen takia kauniinmuotoisia lehtiä omasta puutarhasta. No joo, pikkuisen poikkesin myös naapurin pihalla hakemassa upeita hevoskastanjan lehtiä. Ilman lupaa, koska eivät olleet kotosalla.

Kannattaa valita vahvaruotisia lehtiä, jotta kuviosta muodostuu vahva ja selkeä. Naapurista varastetut hevoskastanjat toimivat mielestäni parhaiten, ja myös töyhtöangervo jätti hyvän jäljen. Sen sijaan herukka ja ruusunlehdet eivät tehneet kunnon painumaa.

Lisää vain vesi
Kuivabetoni tai ohutlaasti on sopivaa tavaraa betoniaskarteluja varten. Ne ovat valmista betonia, ja sekaan täytyy lisätä vain vettä. Tällä kertaa minulla oli Weberin Ohutlaastia S 06. Käytin vettä noin 1,5 litraa noin 10 kiloon laastia. Valmista massaa tuli arviolta vajaat 5 litraa. Se oli juuri sopiva määrä kuuden askellaatan tekemiseen. 

Kuvio töyhtöangervon lehdestä
Laasti mitataan ämpäriin ja vesi lisätään vähitellen. Sekoitetaan kertaalleen ja annetaan seistä kymmenisen minuuttia. Sekoitetaan uudelleen ja valmista on. Tarvittaessa voi lisätä vähän vettä, mutta liian löysäksi massaa ei pidä tehdä. Se on sopivaa, kun se on lihapullataikinan oloista; kiinteää ja käsissä pyöriteltävää.  Massaa voi työstää noin tunnin ajan.

Sekoittaminen käsipelillä onnistuu, mutta vaatii kyllä hartiavoimia. Itse käytin porakoneeseen kiinnitettävää betonivispilää.

Taputtele ja paukuta
Kiinnitin lehdet sipaisulla puikkoliimaa folion pohjaan (alapuoli päälle päin), mutta se ei liene mitenkään välttämätöntä. Ainakin isommat lehdet pysyvät kyllä paikoillaan ja ojennuksessa muutoinkin. Sitten vain kauhalla betonimassaa päälle ja taputtelu tasaiseksi. Lopuksi kannattaa vielä paukuttaa muottia pöytää vasten niin, että ilmakuplat poistuvat massasta. Valmiin työn pinnasta tulee näin sileämpi.

Isoja töitä kannattaa lujittaa kanaverkolla tai muulla raudoituksella. Se olisi varmaan ollut hyvä näissä askellaatoissakin, koska joutuvat kestämään painoa. Mutta sopivaa tukimateriaalia ei ollut, joten voin vain toivoa, että laatat kestävät ilmankin.

Muotit voi halutessaan öljytä ennen täyttöä, jotta ne irtoavat sitten helpommin valmiista töistä. Öljyksi käy ihan tavallinen ruokaöljy.  Näiden laattojen kanssa en sitä tehnyt, sillä arvelin foliovuokien irtoavan helposti ilmankin. Ja niin myös kävi; irtosivat lähes itsekseen.

Neljä parhaiten onnistunutta
Valmista tuli!
Betonin kuivuminen kestää kohteen koosta riippuen parista päivästä viikkoon. 

Nyt valmistamani laatat irrotin muoteistaan kahden päivän jälkeen.  Lehdet saa helposti harjattua irti, ja sitkeimpien ruotien irrottamiseen voi käyttää vaikka pinsettejä.  

Annan laattojen kuitenkin kuivua vielä lisää ennen kuin otan ne oikeaan käyttöönsä. 

Toivottavasti kestävät askelten painon. Aika hienot niistä mielestäni tuli! 


3 kommenttia:

  1. Onpa tosi kivoja laattoja! Hevoskastanja on kerrassaan mainio. Nykyään ovat tarveaineetkin helpompia käyttää kuin 20-30 vuotta sitten.
    Betonilaatat ovat näppäriä, kun niistä voi tehdä polkuja mihin tahansa ja helposti vaihtaa polun paikkaakin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Eevali! Kyllä minustakin aika hyvin onnistuivat nuo. Ihan polkua noista ei vielä taida syntyä, mutta voinhan käynnistää betonityömaan toistekin. Ja tosiaan sillä tavalla olisi helppo juttu, että paikkaa voisi vaihtaa. Kuka sitä aina samoja polkuja tahtoo kulkea?

    VastaaPoista
  3. Tosi hienoja niistä tuli!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...