Pimeydestä nousee ilo

eevali tarinoi: 

Nyt on riemun raikkahin aika! Kaikki puutarhurit ryhtyvät heittämään kärrynpyörää siitä pakahduttavasta ilosta, että nyt on keksitty takuuvarma ja helppo konsti hävittää vuohenputket. Ohjeet antaa Pohjois-Savon Marttojen puutarhaneuvoja.

Kas näin se käy, hokkus pokkus:

Käsittele vuohenputki torjunta-aineella ja kaiva sitten kasvin elossa olevat osat ja juuren pätkät maasta.

Peitä kasvi pariksi kuukaudeksi mustalla muovilla, jolloin se pikkuhiljaa tukehtuu. Kaiva lopuksi juuren pätkät maasta.

Poimi kukinnot yksi kerrallaan pois. Tehokkain keino on vaihtaa multa ja asettaa juurimatto kasvualueen reunoille.

Heti hommiin!

Huomispäivänä ryhdyn hävityshommiin. Käyn ostamassa muutaman kymmenen purkkia takuulla tuhoavaa torjunta-ainetta ja käsittelen sillä käsillä sivellen erikseen puutarhani 17 289 vuohenputkea. Sitten kaivelen jokaisen kasvin kohdalta kaikki juuren pätkät. Se onkin erittäin helppoa: jokaisella vuohenputkella on noin 52 metriä kiemuraista ja hiuksen ohutta juurta, joka tietysti nousee savimaastakin lähes itsekseen kitkijän hyppysiin.

Seuraavaksi pitäisi 17 289 kasvia peittää mustalla muovilla. Niiden muovittaminen yksi kerrallaan kestäisi minulta Tapaninpäivään asti, joten ostan noin puolihehtaaria muovia ja levitän sen puutarhaani, mutta teen reikiä säilytettävien ja myrkyttämättömien kukkakasvieni kohdalle. Ja sen jälkeen taas kerimään juuren pätkähdyksiä.

Tämän mustan alueen nimeän Pimeän ytimeksi ja puutarhani ekolyyriseksi maisemataiteeksi, jonka katsomisesta saavat naapurit ja kylänmiehet maksaa mansikoita.

Tämän jälkeen vuohenputkista ei pitäisi olla haisukaan, joten en ihan oivalla, mitkä kukinnot pitäisi poimia yksi kerrallaan pois. Pionien ja akileijojen kukintoja kieltäydyn poistamasta.

Kalliolle, kukkulalle...

Viimeisessä ohjeessa Martta-neuvoja esittää, että tehokkain keino on koko puutarhan mullan vaihto ja juurimaton käyttö. Tätä keinoa kokeilleena väitän, että tehokkain keino olisi vaihtaa puutarha esimerkiksi ulkosaariston kallioluodolle. Epäilen kyllä, että jokunen vuohenputki on uimataitoinen ja nousee sinne kalliollekin...

Voi kukkaa, voikukkaa!

Eevali tarinoi:




Puhalluskukkapoika ei pääse sateella töihin, puhaltelemaan.
Kun sataa, puhalluskukka ei lennä.
Siivet märkinä
vain synkkäilee ja
vähän lepää.



Joillakin on kyllä peikon luonne
ja pää pörhöllään sateessakin.
Ja joistakin paistaa aurinko,
vaikka itkettää.
Mutta ujoimmat sulkevat suunsa suppuun
ja vihoittelevat itsekseen.


Juuri näinä päivinä kaikissa kunnon ihmisten puutarhoissa käydään vihanvimmaista sotaa voikukkia vastaan. Käytössä on jos jonkinlaista voikukkarautaa, mekaanista nipistintä tai giljotiinia. Kun piha on myllätty voikukattomaksi, pääsee sotureilta riemukas kiljahdus: - Ny ne on kaikki tapettu, jippii!

Kyllä minä olen teille voikukkien hävittäjille sitten vihainen! Antakaa tämän aurinkoisen ja hunajalle tuoksuvan luonnon kaunottaren olla rauhassa. Väri-ilon lisäksi se on käyttökelpoinen salaatteihin, viiniin, simaan ja seppeleisiin. Jos se pihanurmikolla häiritsee silmää, niin ei sen raivaamiseen mitään sota-aseita tarvita, normaali ruohonleikkuri riittää.

Tämän päivän Hesarissa oli listattu puutarhan kuusi pahista: voikukka, vuohenputki, rikkanenätti, piharatamo, juolavehnä ja pelto-ohdake. Tuttua porukkaa kaikki. Ohjeitakin niiden hävittämiseen annettiin, mutta ei kovin tehokkaita, ja sen ymmärtää jokainen, joka on näiden kasvien seurasta pihallaan päässyt nauttimaan. Onneksi alaotsikossa sanottiin somasti: sitkeimmätkin rkkaruohot ovat vain kasveja, jotka kasvavat väärässä paikassa. Niinhän se on joskus ihmisenkin kanssa: sattuu olemaan väärässä paikassa ja tulee kohdelluksi kuin rikkaruoho.

Rikkaruohojutun viimeinen kappale viehätti ja innosti minua erityisesti: ”On yksi konsti, jonka avulla varmasti välttyy kitkemiseltä. Se ei ole myrkyttäminen. - Eräs yli 80-vuotias viherpeukalo ei jaksanut hoitaa pihaansa. Entisissä perennapenkeissä kukoistivat nokkoset ja vuohenputket. Talttumaton täti raivasi pöheiköstä yhden neliön, istutti siihen kaksi kaunista ruusua ja keskittyi ihailemaan niitä.”

Ehkä minäkin tänä kesänä olen vuohenputkille armollinen enkä vainoa niitä, vaan keskityn hartaasti seuraamaan, kenestä tulee kukkamaan kunkku.