Parsaa, parsaa!

Merjan merkintä

Parsan suosio on viime vuosina Suomessakin kasvanut vallan paljon.  Kymmenkunta vuotta sitten se oli vielä harvojen herkku, mutta nyt parsa kypsyy alkukesän ateriaksi lähes jokaisessa pihagrillissä.

Ensimmäiset parsat odottavat syöjiään

Parsat tuodaan lautasillemme pääosin Euroopan lämpimistä maista, mutta myös kauempaa, toisista maanosista. Kotimainen tuotanto on melko vähäistä. 

Mutta on meitäkin, jotka viljelemme itse omat parsamme. 

Meillä on ollut parsapenkki vuodesta 2008, laajennusta sille tehtiin vuonna 2010. Yhteensä taimia on 14. Se ei ole paljon, mutta riittää kotitarpeisiin kyllä. 

Penkki perustettiin hiekkaiseen, tukevasti kanankakalla lannoitettuun maahan, taimet ostettiin ruukkutaimina puutarhalta. Jo seuraavana kesänä ensimmäiset versot olivat syötävissä, joskaan niihin ei silloin vielä juuri koskettu. Sen jälkeen varsia on noussut vuosi vuodelta enemmän, ja nykyään syötäväksi riittää jo ihan reilustikin. Myös versojen koko on kasvanut, ja nykyään isoimmat vetävät paksuudessa vertoja tuontiparsalle. 

Parsapenkin hoidoksi riittää rikkaruohojen kitkeminen ja kanankakkalannoitus sadonkorjuun jälkeen.

Meillä parsaa kasvatetaan vihreänä. Se on ehkä jonkin verran vaivattomampaakin, mutta ennen kaikkea vihreä parsa on mielestäni valkoista maukkaampaa eikä sitä tarvitse kuoria.

Parsa on helppo herkku

Parsa on helppo herkku myös valmistamisen kannalta. Keittäminen sujuu parsakattilassa, mutta onnistuu ihan tavallisessakin. Grillaaminen on vielä vaivattomampaa ja antaa parsalle aivan erityisen hyvän makuvivahteen.  Mausteeksi ei välttämättä tarvita kuin suihkaus oliviiöljyä, vähän suolaa ja pippuria.

Parsan voi valmistaa sellaisenaan tai sitä voi täydentää erilaisilla lisukkeilla.  Klassinen kaveri parsalle on ilmakuivattu kinkku. Parmesaanilastut sopivat pinnalle erinomaisesti. Parsaa voi tarjoilla salaattina, siitä voi tehdä keittoja tai leipoa piirakan.

Parsaa puolalaisittain

Oma suosikkini vähän runsaammista annoksista on parsa puolalaisittain, parsa polonaise:

• parikymmentä parsaa (5 – 6 kpl / ruokailija)

• 2 kovaksi keitettyä kananmunaa

• ½ dl hienonnettua persiljaa

• 2 rkl voita

• 1 – 2 siivua kuivahtanutta vaaleaa leipää

•  suolaa, mustapippuria

Puhdista parsat ja katkaise kuiva ja kova osa varren juuresta pois. Varsi napsahtaa luonnostaan poikki oikeasta kohdasta, kun sitä taivuttaa. Älä pihistele, anna mennä vaan!

Kuori valkoiset parsat nupusta tyviosaan päin. Vihreitä ei tarvitse kuoria. Keitä parsat tanakoiksi muutama minuutti. Varo ylikypsennystä!

Hienonna munat ja persilja ja sekoita keskenään.

Paista kuutioitu tai murennettu leipä voissa kullankeltaiseksi ja sekoita kananmuna-persiljaseokseen. Mausta suolalla ja pippurilla. 

Nosta parsat lämpimille lautasille. Ripottele leipä-muna-persiljaseos päälle ja tarjoa heti. 

Tästä ohjeesta on luonnollisesti useampia eri versioita. Joissakin ohjeissa koko komeus ladotaan voikastikkeen päälle.

Kulunut kevät on ollut hidas ja parsakin on antanut odottaa itseään. Mutta nyt sitä on tulossa!

Puutarhurin rukous

eevali tarinoi:

"Hyvä jumala, anna armossasi sadetta joka päivä,
jos vain sopii, keskiyöstä kello kolmeen.

Ja kuten tiedät, hyvin hienoa ja lämmintä, jotta se imeytyy maahan.

Mutta varjele sateelta Silene, Alyssym, Helianthemus, laventeli ja muut jotka,

kuten äärettömässä viisaudessasi tiedät, pitävät kuivuudesta

ja joiden nimet voin kirjoittaa paperille, jos niin tahdot.

Ja anna auringon paistaa koko päivän vaikka ei tietenkään liikaa,

eikä Astilben, Gentianan, Hostan eikä Rhododentronin päälle.

Ja anna aina paljon kastetta ja vähän tuulta,

runsaasti kastematoja, mutta ei etanoita eikä lehtitäitä eikä härmätauteja.

Ja jos sopii,

anna kerran viikossa sataa lannoiteliuosta.

Amen."

Tämä puutarhurin rukous on useimmille puutarhahurahtaneille tuttu. Se on tsekkiläisen Karel Capekin mainiosta kirjasta Puutarhurin vuosi, joka kuvailee hersyvän hauskasti ja silti niin totuudellisesti meidän multasormien touhuja.

Nyt on taas tullut se aika, jolloin jokainen puutarhuri lausuu tämän rukouksen ainakin kerran viikossa. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Järkee vai ei?

Merjan merkintä:

Pidän itseäni yleisesti ottaen melko tolkun ihmisenä. Olen pärjännyt kohtuullisesti työelämässä, osaan hoitaa raha-asiani ja olen onnistunut kasvattamaan kaksi suunnilleen täyspäistä lasta.

Mutta puutarha-asioista kun puhutaan, olen alkanut vahvasti epäillä arvostelukykyäni ja oikeustoimikelpoisuuttani.

Vai mitä on ajateltava ihmisestä, joka pärjää koko pitkän talven lähes ilman TV:tä, mutta joka keväällä malttamattomasti odottaa, että puutarhaohjelmat jo viimein alkaisivat? Kaikki Eedenit, Puutarhaunelmat ja Huvilat ja huussit. 

Joka ostaa pelkkiä siemeniä kymmenillä ja taas kymmenillä euroilla? Järki sanoo, että taimet kannattaa ostaa taimimyymälästä vankkoina ja vahvoina. Se on edullista ja varmaa. Siten saa juuri sen määrän taimia kuin tarvitsee, ja ne voi hakea suoraan kasvupaikoilleen silloin, kun aika on oikea.

Mutta silti kylvän joka kevät tomaattini, kurkkuni,yrttini ja suuren osan kesäkukistani itse siemenestä. Koska on niin pakahduttavan riemukasta nähdä pikkuruisten taimien kurkistavan mullasta ja kurkottavan kohti valoa. Kohti autotallin ikkunan eteen erikseen viritettyä kasvivaloa. Joka kuluttaa sähköä eikä siten ei ole ollenkaan järkevää eikä edullista.

Eikä täysissä sielunvoimissa oleva ihminen myöhemmin keväällä rahtaa kottikärrykaupalla purkkeja aamuisin kasvihuoneeseen karaistumaan ja illalla taas takaisin autotalliin. Vain omien tomaattiensa ainutlaatuisesta erinomaisuudesta huumaantunut puutarhatonttu tekee niin.

Se samainen puutarhatonttu ei myöskään ymmärrä, että kuusi neliötä on kasvihuoneessa aika vähän.  Niin vähän, että jokainen niistä kannattaisi ottaa hyötyviljelyyn eikä täyttää tilaa esimerkiksi sievällä taimipöydällä. Jota ei varsinaisesti voi käyttää, koska se on liian pieni oikeaan työskentelyyn.  

Järkevä ihminen suunnittelisi myös perennapenkkinsä jo alun perin sellaiseksi, että se kukkii läpi kesän, että siinä on kooltaan ja väreiltään viehättäväsi yhteensopivia lajeja, ja että kaikki varmasti sopivat juuri kyseiseen kasvupaikkaan. 

Tuuliviirin lailla suuntaa vaihtava haaveilija sen sijaan myllää penkin ainakin osittain uudelleen joka kevät.  Vaihtaa valkoisen päivänkakkaran tilalle sinistä loistosalviaa, liian korkean myskimalvan paikalle matalaa karpaattien kelloa, liikaa leviävän loistosalvian tilalle sittenkin hillitympää prinsessankakkaraa…

Ja pensaat sitten. On suuri mysteeri, miten ne talven aikana aina jotenkin siirtyvät vääriin paikkoihin. Olen yrittänyt oikein miettiä, mistä tuo johtuu, mutta vielä en ole keksinyt syytä.  Järjen kanssa sillä tuskin on tekemistä, luulen että kyse on meitä korkeammista voimista.  

Ja koska korkeampia voimia vastaan ei auta taistella, on vain mentävä mukana.  On siinä sitten järkeä tai ei.

Ensimmäiset kylvöt

Täältä tullaan!

Merjan merkintä:

Kylvin tomaatin- ja kurkunsiemenet pari viikkoa sitten, eli 8. maaliskuuta. Viikon sisällä kaikki olivat nousseet pintaan, tosin kurkku pilkistää vain kahdesta potista. Toisessa on sentään kaksi tainta, joten eiköhän tuo riittäne.

Viikon kuluttua kylvöstä vein taimet autotalliin taimihyllylle kasvilampun alle. Autotallin lämpötila on noin 14 astetta. Aika viileä se on, eivätkä taimet juuri ole kasvaneet.

Sysikurjenmiekka

Kaiken kaikkiaan nyt on aina vaan tavattoman kylmä. Öisin pakkanen on ollut reilusti yli kymmenen astetta, ja päivälläkin pysyy pakkasen puolella. Lunta on tosi paljon, lisääkin on hiljakseen tullut.

Tilasin Viherpeukalot-verkkokaupasta muutaman perennan taimen. Sysikurjenmiekkaa oli saatava, ja samalla tuli tilattua myös Harmaakurjenpolvea ja Aurinkokaunosilmää. Sysikurjenmiekka on kutakuinkin musta. Kuvassa se näyttää tosi upealta, toivottavasti myös luonnossa. Se kukkii kai vähän myöhemmin kuin muut kurjenpolveni, joten se pidentää hieman kurjenpolvipenkin kukinta-aikaa. 

En ole koskaan ennen tilannut kasveja netistä. Jotenkin se tuntuu vähän oudolta, kun ei itse pääse valitsemaan. Helppoahan tuo on, ja kätevää, jos vain laatu on hyvä. Taimien pitäisi tulla Matkahuollon kautta lähimpään Valintataloon toukokuussa. 

Valepesä

Tilasin myös ampiaiskarkottimen terassille.  Se näyttää isolta pesältä. Ampiaiset eivät kuulemma pesi toistensa reviireille, niin että tämän pitäisi sitten johdattaa ampparit tekemään pesänsä muualle. 

Ja jos pesät ovat muualla, ehkäpä ne ampiaiset eivät sitten niin eksyisi ruokapöytäämmekään?

Unelmat ja todelmat mielenmaisemassani

eevali tarinoi:

Suljen silmäni ja lasken portaita: punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen,
indigo, violetti... Siitä alkaa kapea polku raikkaassa lehtometsässä. Tammia, jalavia,
pähkinäpensaita, koivuja, paljaiden jalkojen alla viileä maa. Mäen alla on
sammaleen ympäröimä kirkas lähde ja kieloja. Auringon siivilöimällä aukealla
tuhansia, tuhansia kieloja; niiden tuoksu kohoaa kuin obeliski kohti valoa.

Pyörryttää, humalluttaa, huimaa.

Polun pitkäle nousee pikkaraiselle mäelle. Aurinko räkittää tulisesti kiven juurella
oleviin ahomansikkapehkoihin. Suu ja sieraimet täynnä mansikkaista makua
käännyn valkoiselle, köynnöskuusamien peittämälle pilarihuvimajalle. Istun penkille
ja ahmin mansikoita ropeesta. Nukuttaa mutta ruislintu rääkäisee ja polku jatkuu.
Keskelle laajan pellon räikeän hehkuva valo ja hiljainen tuuli värisyttää suomisinisiä
ruiskukkia ja tulenpunaisia unikoita. Sokaistun, värien hulluus sekoittaa
ajatushevoset laukkaan.

Laukkaan ajatuksissani pakoon.

Polku levenee kapeaksi metsätieksi. Raikasta kangasmetsää, mäntyjä, jäkälää,
kanervia, puolukkamaita, välillä jokin kosteikko ja puro. Sen varrella vanamoiden
vaaleanpuna, talvikkien nuokkuvat kellot ja illan tuoksupilvet.

Tiedän: pian olen perillä. Nyt näkyy jo kivimuuri, ruusuportti. Raskaat oranssit ja
viininpunaiset ruusut tarttuvat hiuksiin, kun astun sisään puutarhaan. Valkoisella
hiekalla päällystetyt polut pistelevät jalkoja. Otan sandaalit, levitän käteni syleilyyn:
minun, minun, minun... salainen puutarhani, salainen minäni. Täällä se kaikki on:
kärhöjen kaariportit, ruusujen ympyrät, pionien kuningaskukkulat. Ja kymmenet,
sadat muut perennat, köynnökset, puut, pensaat, heinät.

Niin kuljen mieleni puutarhassa, ajatusteni ikuisessa kesässä, nyppäisen orvokin
tuolta ja krassin sieltä. Heitän roskiin unelmavarkaat ja ajan pois mielenpahoittajat.


Kävelen käytävää kohti taloani. Vaaleansininen pitsihuvila valkoisin koristein,
tornihuone. Muhkea punainen kissa istuu kuistin kaiteella. Otan kaiteesta kiinni ja
lähden kipuamaan talooni.

Mitä, ketä tapaan talossani ja miksi?

Tomaatin maku

Tomatoberry

Merjan merkintä:

Oikeastaan tämä kirjoitus piti kirjoittaa jo viime syksynä. Ajattelin, että jollekin saattaisi olla iloa ja hyötyä siitä, että kertoisin, miltä kasvattamani eri tomaattilajikkeet maistuivat. Syksy meni ja kevään kylvöaika alkaa olla käsillä, mutta ehkäpä tästä joku vielä ehtii saada vinkkejä kevään suunnitelmiinsa.

Viime kesänä minulla kasvoi viittä eri tomaattia: kirsikkatomaatit  Tomatoberry, Gardeners Delight, Sweet Olive ja Sungold sekä lisäksi tavallisen tomaatin kokoinen Voyage. Sungold ja Voyage olivat uusia kokeiluja, muut jo vanhoja tuttuja. 

Aloitetaan kertomus vanhoista ja parhaista. Tomatoberryä olen kasvattanut jo useampana kesänä. Se on mielestäni aivan huippu. Pikkuruiset hedelmän alut ilmestyvät yleensä melko aikaisin ja ilahduttavat siten malttamattoman puutarhurin mieltä. Sen satokausi on pitkä ja lisäksi hedelmät säilyvät tertuissaan pitkään syömäkelpoisina, eli niitä ei ole mikään kiire kerätä pois heti niiden kypsyttyä. Hedelmiä tulee aika paljon, ne ovat melko paksukuorisia ja tomaatit kasvavat pitkiin terttuihin. Ehkä paksuhkosta kuoresta johtuen se ei myöskään ole juurikaan halkeillut lämmittämättömässä kasvihuoneessani.

Ja maku sitten! Se on makeahko ja maultaan hyvin runsas; ”aromikas” voisi varmaan sanoa.  Hedelmien pinta on tosi kaunis ja kiiltävä. Tomatoberry on mielestäni paras kaikista tähän asti kokeilemistani lajikkeista!

Gardeners Delight lienee useimmille tomaatinkasvattajille tuttu, usein maailman parhaaksikin mainittu lajike. No joo, on se hyvä. Minulla se ei ole koskaan ollut erityisen runsassatoinen eikä sen makukaan ole minua varsinaisesti huumannut. Mutta on se oivallinen ja takuuvarma kasvatti, koskaan ei ole mitään ongelmia sen kanssa ollut.

Gardeners Delight

Sweet Olive on myös pitkäaikainen ystäväni. Hedelmän muoto ja koko tosiaan muistuttavat isohkoa oliivia. Maku on mieto, jollakin tapaa hyvin lempeä. Tämä taitaa yleensä olla kaikkein aikaisin syötävä. Hedelmien pinta on himmeän hohtava ja niiden koko on juuri sopiva suoraan tertusta napsittavaksi. Sadon määrä ei ole ollut aivan päätä huimaava, mutta kuitenkin kohtalainen. Ja ihana makunsa kyllä hyvinkin korvaa satoisuutta. Sillä tehoviljelystä kasvihuoneessani ei tosiaan ole kyse, vaan ennemminkin gourmet-kokeiluista! Niin kauan kuin minulla kasvihuone on, tulen viljelemään Sweet Olivea.

Joka kesä minulla on ollut yksi keltainen lajike. Keltaiset väripilkut näyttävät mukavalta salaatissa ja lisäväri on hauska myös kasvihuoneessa. Ensin kasvatin useamman kesän Ildiä, viime kesänä kokeilin ensimmäisen kerran Sungoldia. Ei se Sungold huono ollut. Mutta ei myöskään sellainen, että laittaisin sitä uudelleen tulevana kesänä. Maku oli aika tavanomainen, ei siis mitenkään sykähdyttävä. Hedelmät halkeilivat kesän lopulla helposti, eli korjuun kanssa piti olla tarkkana.

Ja sitten oli vielä Voyage. Itselleni uusi tuttavuus, jonka lajikekuvauksessa sanotaan näin: "Kussakin hedelmässä on monta vaihtelevan kokoista, yhteen kasvanutta lohkoa. Lohkot voidaan irrottaa toisistaan, samaan tapaan kuin sitrushedelmät lohkotaan, ja syödä kaikki erikseen".

No, nämä minun yksilöni olivat hukanneet identiteettinsä enkä juurikaan havainnut lohkoutumista. Yhtenä ja kokonaisena hedelmänä nuo mielestäni pysyivät koko ajan. Identiteettinsä lisäksi Voyage oli hukannut myös makunsa. Se oli vähän jauhomainen ja jokseenkin olemattoman makuinen. Mutta ei se suinkaan  hukkaan silti mennyt.  Se oli aivan erinomaista raaka-ainetta tomaattichutneytä varten. Hedelmät olivat isoja ja siemenet suht koht pieniä, niin että jo muutamalla tomaatilla sai kunnon annoksen.

Ensi kesänä kasvihuoneessani kasvaa jotakin vanhaa ja jotakin uutta. Jotakin punaista, jotakin keltaista ja jotakin tummaa. Toivon onnea ja menestystä kaikkien kanssaharrastajien tomaatinkasvatukseen tulevalle kesälle!

Ekat siemenet tilattu!

Merjan merkintä:

No niin, kevättä kohti mennään! Tilasin tänään Exotic Gardenista siemenet kevään hyötykasvikylvöihin. Hintaa tuli kaikkineen yli 80 euroa. Aika paljon sillä jo ostaisi vihanneksia kaupastakin... Mutta useimmat siemenpusseistani ovat jo sen verran vanhoja, että päätin varmistaa itävyyden kokonaan uusilla siemenillä.

Tomaatteja neljää eri sorttia:

• Golden Sunrise, tämä taitaa olla minulle uusi tuttavuus
• Tomatoberry, erinomaisen maukas ja pitkäsatoinen (kuvassa)
• Sweet Olive, ikisuosikkini
• Brown Berry, jotain tummaa pitää aina olla

Lisäksi vähän salaatteja:

• Lehtisalaatti Bughatti
• Sidesalaatti Chartwell
• Jäävuorisalaatti Frillice
• Sekoitus Baby Leaf

Ja sitten vielä kurkku, itselleni uusi lajike Sherpa ja sitruunabasilika Mrs. Burns Lemon. Kurkun pitäsi pärjätä myös avomaalla, pienet siemenet.