Mustajuurta!

Merjan merkintä:

Tiedättehän mustajuuren? Tuon ihanan helpon kasvatettavan ja mainion makuisen herkun? Parsan veroisen syksyisen lisäkkeen.

Viime syksynä mustajuurta tuli niin paljon, että kaikkea ei ehditty syödä ennen talven tuloa. Ja koska meillä ei ole maakellaria tai muuta viileäsäilytystilaa, jätimme mustajuuret maahan odottamaan kevättä.  Vanha tapa talvettaa juureksia, mutta meille uusi.

Tänään muokkasimme kasvimaan kylvökuntoon,  ja samalla nostimme ylös syksyltä jääneet mustajuuret. Priimatavaraa! Kiinteitä, isoja ja hienoja, aivan samanlaisia kuin syksylläkin. Omassa maassaan hienosti talvehtineet.

Pääsiäislampaan kylkeen niistä tuli huiman hyvä lisäke:

• n. 800 – 1000 gr. mustajuurta
• 3 – 4 dl. ruokakermaa (maustettuja kannattaa kokeilla!)
• paljon persiljaa, suolaa hiven ja mustapippuria sen verran, että tuntuu

Mustajuuri on musta vain pinnaltaan. Kun sen kuorii, on pinnan alla kaunis valkoinen sisus. Mutta se on tosi tahmea! Sen takia mustajuuri kuoritaan hansikkaat kädessä. Kuorimisen jälkeen se pannaan kylmään, sitruunamehulla terästettyyn veteen odottamaan lopullista käsittelyä. Muutoin se tummuu rumaksi.

Kuori siis mustajuuret ja laita sitruunaveteen. Sitten keitä niitä noin 10 minuuttia suolalla maustetussa vedessä. Pilko kypsät mustajuuret parin sentin pätkiksi.

Laita kattilaan tai pataan kerma ja mustajuuret sekä hienonnettu persilja, suola ja mustapippuri. Jos sitruunaa jäi, puserra mukaan vähän sitäkin. Anna kiehua hiljakseeen n. 10 minuuttia. 

Ja siinä se on: herkku vailla vertaa!

Ai niin, nyt on muuten juuri oikea aika kylvää mustajuuren siemenet. Ainakin Turussa.

A Taste of Honey

Eevali tarinoi:

Apila

Heinäkuisena aamuna
kun kirjosieppo ruokkii poikasiaan
istun apilapellossa
juovuksissa hunajan tuoksusta
Midnight Sun never sets

Tammikuisessa hämärässä
kun variksen ääni jäätyy ilmaan
istun korituolissa
juovuksissa apilaviinistä
It´s A Taste of Honey



Apilaviini ei ole vain runollista fantasiaa; kyllä sitä voi valmistaa. Plantaasillani on pellon piennar, jossa on niin tiheässä puna-apiloita, että kukkimisaikaan se on kuin punainen pompulanukkamatto. Kesän aurinkoaamuna sen yllä leijuu lähes näkyvä hunajan tuoksu ja kukat ovat syötävän suloisia namipaloja. Pari kertaa olen kerännyt ison korillisen apilan kukkia ja tehnyt niistä viiniä. Lisäaineena olen käyttänyt ylivuotisia puolukoita. Maku on mieto ja hunajainen – tammikuisessa hämärässä juotuna kuin lasillinen kesäauringon lämpöä.

Muunkinlaisia kukkaviinejä voi tehdä. Voikukista kehkeytyy runsasmakuista ilojuomaa kunhan vain jaksaa nyppiä ämpärillisen sen keltaisia terälehtiä. Hieman vähemmällä vaivalla onnistuu makea ja aurinkoinen voikukkasima: kerää iso kattila lähes täyteen voikukkien keltaisia osia, lisää vettä niin paljon kuin mahtuu ja keittele hissukseen 10-15 minuuttia. Nosta kukat läviköllä pois kattilasta, lisää pari desiä sokeria ja raparperin paloja litraa kohti. Kiehauta ja jäähdytä, lisää lusikallinen hiivaa, pidä lämpimässä vuorokausi ja pullota. Säilytä kylmässä muutaman päivän.

Kuningatarmaisin kukkaisviini on – tietysti – ruusuviini. Olen tehnyt sitä vain kerran, sillä ruusun terälehtien kerääminen on vaivalloista eikä kovinkaan monesta paikasta saa niitä kylliksi. Minulla oli muutama vuosi sitten käsistä karannut, pellolle levinnyt kurtturuusupöheikkö, jota yhtenä kesänä sitten käytin viinin tekoon. Ämpärillinen terälehtiä vei monta tuntia ja oheistuotoksena sain naarmuja käsiin ja jalkoihin ynnä sotaisat mehiläiset kimppuuni.

Mutta kyllä se raadelluksi tuleminen kannatti: kolme pullollista ruusunväristä, -tuoksuista ja -makuista nektaria. Suunnittelin ruusuviinin ympärille ruusuisen juhlan vietettäväksi joskus synkimpään rospuuttoaikaan. Vein pari pulloa maalta kotiin odottamaan ja kypsymään syysaikaa varten. Kun seuraavan kerran tulin maalta kaupunkiin, niin keittiön pöydällä nökötti rinnakkain kaksi ruusuviinipulloa. Tyhjinä. Minkälainen keskustelu sitten käytiin äidin ja tyttären välillä, se jääköön tarkemmin kertomatta, mutta paljastan, että käytin kohtuullisen kovaa ääntä sekä vivahteikkaisia suomen kielen ilmaisuja.

*
Count Basien bändin unelmointia: Midnight Sun never sets
Nuoruuteni The Hollies päästelee lujaa: A Taste of Honey

Äitini kevättervehdys

Merjan merkintä:

Sain sinulta viimeisenä joulunasi lahjaksi jouluruusun.  Sen vaalean, ihan tavallisen. Yhdessä ihastelimme sen vaatimatonta kauneutta, miten sen hentojen varsien päässä avautuivat niin kainot kukat.

Kevään tullen istutin jouluruusun ulos. Sopivan varjoisaan paikkaan, mongolianvaahteroiden alle. Sinä olit silloin jo väsynyt, aloittelit viimeistä matkaasi. Silti iloitsit keväästä ja valmistelit kesää: olit jo kylvänyt palsamin siemenet pikkuisiin ruukkuihin. Siellä ne kurkottelivat innokkaasti valoa kohti keittiösi ikkunalla . Muistan, kun kotiuduit viimeistä edelliseltä sairaalareissultasi. Istuimme keittiön pöydän ääressä ja siinä jutellessamme sinä aivan ohimennen, oikeastaan huomaamattasi latvoit palsamin taimet.  Niin kuului tehdä, vain sillä tavoin sai monihaaraiset ja rehevät kukat.

Voi sanoa, että olit puutarhaihminen, vaikka aivan ikiomaa puutarhaa sinulla ei koskaan ollutkaan. Vuokramökillä kuitenkin kasvatit perunaa, sipulia, tomaattia, mansikkaakin joskus. Ja kesäkukkia. Orvokkeja, samettiruusuja, rinkeplummaa ja tietysti palsamia. Kun mökkielämä voimien vähetessä jäi taakse,  vaalit sinä puutalon pihalla ikkunasi alla olevaa pientä kukkapenkkiä. Se kukoisti keväästä syksyyn. Jaksoit torjua kirvoja, nyppiä kuihtuneita kukkia, lannoittaa ja leikata.  

Kun vierailin luonasi sairaalassa viimeisen kerran, puhuimme puutarhajuttuja silloinkin. Suunnittelin istuttavani sinä päivänä tomaatintaimet paikoilleen kasvihuoneeseen. Yksissä tuumin arvelimme, ettei liian kovia halloja enää tulisi. Silloin oli toukokuun loppu. Lupasin myös piakkoin keittää raparperimehua, josta sinäkin mielelläsi ottaisit vähän. Sitten kampasin hiuksesi ja lähdin kotiin. Ne olivat jäähyväiset, myöhemmin illalla sinua ei enää ollut. Ei tässä maailmassa.

Mutta seuraavana keväänä jouluruusu pihallani kukki ensimmäisen kerran.  Nyt se on jälleen kukassa, kuin tervehdyksenä: täällä minä olen.

Jos kukka olisin...

Eevali tarinoi:



Pioni

Kukkulan kuningas ja kukkapenkin kingi
minä.
Suurin ja kaunein, läänitykseni paroni
minä.
Syön aurinkoa,
juon valoa.
Kaikki mulle tähän heti!
Jäähän sinulle varjo,
hieno varjo jääkin: minun.


Hannu Väisänen on sanonut, että auenneet pionit ovat sylillinen värillistä vapinaa. Hän ei tarkoittane, että pioni vapisee, vaan että ihminen vapisee sen silkkisen kauneuden sylissä.

Kasvina pioni on vahva, korskea, vaatelias ja äkkipikainen. Lempikukkaani en osaa nimetä, koska maailmassa on tuhansia tai jopa sadoin tuhansin ihania kukkia. Mutta jos olisin kukka, niin juuri nyt haluaisin olla pioni. Haluaisin itseeni sen voiman ja päättäväisyyden, omanarvontunnon ja sitkeyden.

Viime vuonna alkukesästä minun oli pakko siirtää pionit uuteen paikkaan. No, senhän tiesi, mitä siitä seurasi: ne suuttuivat. Valkoinen ja vaaleanpunainen väkersi nyrpisten molemmat yhden kukan, mutta tummanpunainen pioni kiukutteli oikein kunnolla eikä kukkinut ollenkaan. Pidin sille pienen puhuttelun ja siitäkös se kimmastui lisää ja antoi lehtiensäkin lotkottaa nurpallaan mullassa. Osaa tätä vihanpitoa pelata muutkin ja leikkasin lehdet maata myöten: kuole pois, senkin äksypää. Enkä koko kesänä katsahtanut mokomaa. Syksyllä kun peittelin pioneita, huomasin että tummanpunainen oli kaikessa salassa kehittänyt juurakkoonsa ison seurueen silmuja.

Ensi kesänä me molemmat, minä ja pioni, näytämme että kukkiminen on tahdon asia. Se kukkii komeimmin, jolla on vahvempi tahto.

Se itää sittenkin!

Merjan merkintä:

Se pahuksen Ildi. Se keltainen kirsikkatomaatti, joka ei tahtonut nousta samaa tahtia muiden kanssa.  Tuli lopulta varmaan katumapäälle yksin mullan keskellä mököttäessään ja putkahti pinnalle – yli neljä viikkoa muiden jälkeen!  Ja tuli sitten jopa kaksin kappalein.

Pieniä ovat vielä: vasta ensimmäisiä oikeita lehtiparejaan kurottelevat valoa kohti. Mutta päättivät sitten lopulta kumminkin nostaa päänsä ja tulla tähän maailmaan.

Mauttomaksikin jo ehdin kiukuissani moittia. Se ei ehkä ollut ihan totta. Aika hyvältähän nuo kumminkin maistuvat… Ja keltaisina väripilkkuina munakkaan pinnalla, persiljan sekaan kieputettuna ovat kyllä vertaansa vailla. Eli tervetuloa kaunis, keltainen ja maukas Ildi!

PS. Tänään on Turussa ihana ja aurinkoinen kevätpäivä. Juuri samanlainen kuin tasan 19 vuotta sitten, kun esikoispoikani syntyi. Onnea Mikael!

Toisen rikkaruoho on toisen runo

Merjan merkintä:

On meissä Eevalin kanssa aika paljon eroa. Eevali on runollinen, sillä on kuvakin hallussaan. Minä olen asiaproosaa tuottava päiväkirjan kirjoittaja. Enkä ole valokuvaaja ensinkään.  Eevali on tuottelias, minä en tahdo ehtiä mitään kirjoittaa. Haluaisin kyllä, mutta aika vaan ei riitä. Aina joskus kumminkin yritän jotain purskauttaa.

Hienoa sentään, että blogi on olemassa ja jokunen lukijakin löytyy! Luotan Eevalin tuotteliaisuuteen ja kynän tenhoon jatkossakin.