Korjaustöitä kasvimaalla

Kasvimaan penkit ja aita entistä ehompina

Merjan merkintä:

Kevään ohjelmaan on kuulunut kasvimaan liki kymmenen vuotta vanhan ja täysin lahon puureunuksen uusiminen. Pienoisen motivoinnin jälkeen Häiskä *) viimein ryhtyi toimeen, ja samalla tuli sitten tehtyä vähän muitakin korjauksia.

Entinen kasvimaa (n. 5 x 2,5 m.) oli yhtä ja samaa penkkiä, mikä tarkoitti, että kasvien hoitaminen tapahtui itse penkissä kulkien. Kengät ja varpaat säästä riippuen siis enemmän tai vähemmän kurassa aina.

Nyt kasvimaa jaettiin kolmeksi eri penkiksi, noin 1,1 x 3 m. kukin. Materiaalina on lämpökäsitelty puu. Kasvimaan koko pieneni hiukan entisestä; yhteensä viljelysalaa on nyt noin aarin kymmenys.

Penkkien väleihin jätettiin noin 60 sentin kulkukäytävät, eli kottikärrytkin mahtuvat. Lisäksi koko kasvimaan reunusta ja kulkukäytävät peitettiin kuorikatteella, jonka alla on suodatinkangas. Hyvästi kura ja valtoimenaan rehottavat rikkaruohot. Jii-haa!

Kuuluisa Hannun päivän myrsky jouluna 2011 kaatoi pihaltamme yhden pihdan, joka rojahti osin kasvimaan päälle ja tärveli sen ympärillä olleen aidan. Aita on siitä asti ollut mutkalla ja vänkyrä, mutta hoitanut silti tehtävänsä, eli pitänyt rusakot poissa kasvimaalta.  Nyt Häiskä kuitenkin oikein innostui ja teki samaan putkeen vielä uuden aidankin. 

Siihen tuli tiheäsilmäistä vihreää metalliverkkoa ja tukitolppia aikaisempaa enemmän. Nyt se näyttää oikein hienolta ja ryhdikkäältä. Sain siihen jopa ihan oikean portin, jossa on saranatkin!

Eikä tässäkään vielä kaikki: myös parsapenkkien ympärystät putsattiin rikkaruohoista ja peitettiin suodatinkankaalla. Penkit olivat jo vähän painuneet ja niihin lisättiin uutta hiekkaa. Nyt hiekka levitettiin myös penkkien ympärille suodatinkangasta peittämään. Kovasti tahdon uskoa, että näillä konstein rikkaruohot pysyvät edes vähän loitompana.

Kyllä nyt kelpaa puutarhaleidin puuhailla, kun on ehjät uudet penkit eikä sotkeennu kengät. Lämpöä, aurinkoa ja pehmeitä yösateita vain vielä toivon.

*) Häiskä on vähäkarvainen ja keskiäkäinen mies, joka on apuna puutarhan operatiivisen tason tehtävissä.

Umpikujassa

eevali tarinoi

Tätä juttua en olisi koskaan halunnut kirjoittaa.

Olen koko talven ja kevään teiskannut umpikujassa. Järki ja tunteet ovat sotineet keskenään terävin pistimin ja ovat nyt umpikujan lisäksi umpisolmussa. Yleensä availen umpisolmuni kirjoittamalla. Nyt ei ole auttanut runo eikä proosa, ei loitsu eikä kirous. Muutosvastarinta jyllää ja luopumisen tuska raatelee.

Vastarinta on ollut turhaa, sillä tiesin kyllä, että pakko on pakko. Umpisolmu ei aukene kuin leikkaamalla. Kymmenien unettomien öitten ja itkuisten päivien jälkeen sanoin sen eilen ääneen: tästä kesästä ei tule mökkikesää. Eikä mistään seuraavistakaan. On tullut aika laskea irti ja hyvästellä rakkaansa.

Rakkaani, puutarhani. Se on ollut minulle sydänystävä: se on hellinyt ja lohduttanut, ilahduttanut, antanut levon, kantanut monen murheen yli, jakanut kauneuttaan ja naurattanut ja laulattanut.

Suru kukkii

Kun suljen silmäni, näen helmililjat, akileijat, lemmikit ja kirjopikarililjat kukassa. Vieressä odottelevat starttiaan nuppuiset isomaiteet, parvitulppaanit ja ruskoliljat. Tuohituomet kukkivat hurjana vaahtona ja vaahterankukat tuoksuvat hunajalle. Orava riitelee kirjosieppojen kanssa ja häviää ottelun. Naapurin kissa hyppää kuistin kaiteelle pesemään mustaa naamaansa. Yöllä satakieli karjuu takapuutarhan omenapuussa eikä kukaan ole esittämässä valituksia sen kovasta äänestä.

En tiedä, uskallanko tänä kesänä mennä edes käymään plantaasillani. Kestänkö puutarhani näkemistä ollenkaan? Pystynkö katsomaan laiminlyötyjä kukkapehkojani ja tallaamattomia polkuja? Suru kukkii sisälläni. Kukkiiko se myös pihallani? Vai jatkaako puutarhani elämäänsä ilman minua, kaipaamatta?

Pihapolut nurmettuvat, kun kukaan ei kulje. Jos muistoni siellä vaeltaakin, se ei jälkiä jätä.

Jälkeenpäin

Olen polkuni päässä,

tuhansistani erään

- ja niitä on täynnä maa.

On viileä ilta,

eräs päivä on mennyt,

on painunut metsien taa.

Ei mikään voi kuolla,

ei kukat, ei tuuli,

ei rakkaus kuolla voi.

Ohi polku vain kulkee

ja kukat jää taakse

ja muualla tuuli soi.

Ja rakkaus, hetki,

vain silmissä siirtyy

ja mennyt taival sen vie.

Ja puristus kätten,

tosi eilen, tänään

unen lailla rauennut lie.

Ei mikään kuollut,

et sinä, en minä,

ei tuokio rakkauden.

Erään polun vain kuljin,

minä kuljin ja sinä...

Jäi hymyily surullinen.

Aila Meriluoto

Parsaa, parsaa!

Merjan merkintä

Parsan suosio on viime vuosina Suomessakin kasvanut vallan paljon.  Kymmenkunta vuotta sitten se oli vielä harvojen herkku, mutta nyt parsa kypsyy alkukesän ateriaksi lähes jokaisessa pihagrillissä.

Ensimmäiset parsat odottavat syöjiään

Parsat tuodaan lautasillemme pääosin Euroopan lämpimistä maista, mutta myös kauempaa, toisista maanosista. Kotimainen tuotanto on melko vähäistä. 

Mutta on meitäkin, jotka viljelemme itse omat parsamme. 

Meillä on ollut parsapenkki vuodesta 2008, laajennusta sille tehtiin vuonna 2010. Yhteensä taimia on 14. Se ei ole paljon, mutta riittää kotitarpeisiin kyllä. 

Penkki perustettiin hiekkaiseen, tukevasti kanankakalla lannoitettuun maahan, taimet ostettiin ruukkutaimina puutarhalta. Jo seuraavana kesänä ensimmäiset versot olivat syötävissä, joskaan niihin ei silloin vielä juuri koskettu. Sen jälkeen varsia on noussut vuosi vuodelta enemmän, ja nykyään syötäväksi riittää jo ihan reilustikin. Myös versojen koko on kasvanut, ja nykyään isoimmat vetävät paksuudessa vertoja tuontiparsalle. 

Parsapenkin hoidoksi riittää rikkaruohojen kitkeminen ja kanankakkalannoitus sadonkorjuun jälkeen.

Meillä parsaa kasvatetaan vihreänä. Se on ehkä jonkin verran vaivattomampaakin, mutta ennen kaikkea vihreä parsa on mielestäni valkoista maukkaampaa eikä sitä tarvitse kuoria.

Parsa on helppo herkku

Parsa on helppo herkku myös valmistamisen kannalta. Keittäminen sujuu parsakattilassa, mutta onnistuu ihan tavallisessakin. Grillaaminen on vielä vaivattomampaa ja antaa parsalle aivan erityisen hyvän makuvivahteen.  Mausteeksi ei välttämättä tarvita kuin suihkaus oliviiöljyä, vähän suolaa ja pippuria.

Parsan voi valmistaa sellaisenaan tai sitä voi täydentää erilaisilla lisukkeilla.  Klassinen kaveri parsalle on ilmakuivattu kinkku. Parmesaanilastut sopivat pinnalle erinomaisesti. Parsaa voi tarjoilla salaattina, siitä voi tehdä keittoja tai leipoa piirakan.

Parsaa puolalaisittain

Oma suosikkini vähän runsaammista annoksista on parsa puolalaisittain, parsa polonaise:

• parikymmentä parsaa (5 – 6 kpl / ruokailija)

• 2 kovaksi keitettyä kananmunaa

• ½ dl hienonnettua persiljaa

• 2 rkl voita

• 1 – 2 siivua kuivahtanutta vaaleaa leipää

•  suolaa, mustapippuria

Puhdista parsat ja katkaise kuiva ja kova osa varren juuresta pois. Varsi napsahtaa luonnostaan poikki oikeasta kohdasta, kun sitä taivuttaa. Älä pihistele, anna mennä vaan!

Kuori valkoiset parsat nupusta tyviosaan päin. Vihreitä ei tarvitse kuoria. Keitä parsat tanakoiksi muutama minuutti. Varo ylikypsennystä!

Hienonna munat ja persilja ja sekoita keskenään.

Paista kuutioitu tai murennettu leipä voissa kullankeltaiseksi ja sekoita kananmuna-persiljaseokseen. Mausta suolalla ja pippurilla. 

Nosta parsat lämpimille lautasille. Ripottele leipä-muna-persiljaseos päälle ja tarjoa heti. 

Tästä ohjeesta on luonnollisesti useampia eri versioita. Joissakin ohjeissa koko komeus ladotaan voikastikkeen päälle.

Kulunut kevät on ollut hidas ja parsakin on antanut odottaa itseään. Mutta nyt sitä on tulossa!