Silkkaa pornoa!

Merjan merkintä:

Eilen kerroin Facebookissa ostaneeni makuuhuoneeseemme hivenen pornahtavaa kukkatapettia. Se herätti oitis mielenkiintoa: millaista se oikein on? No, tapetti on lilaa ja fuksian punaista. Siinä on pakahduttavan täyteläisiä muotoja.  Siinä on pehmeitä kaaria. Se näyttää siltä, millaisiksi kuvittelen punaisten lyhtyjen huoneet.

Mutta puutarhassa on ihan oikeasti juuri nyt meneillään melkoiset orgiat. Kaikkien kasvien on turvattava tulevaisuutensa ja sukunsa jatkuminen. Apuna käytetään tuulta, mettä, mehiläisiä, tuoksuja ja värejä.  Itsensä tyrkyttäminen ja houkuttelu on viety äärimmilleen.

Kaikkein kiihkeimpiä ovat yksivuotiset. Ne ovat sinkkuja, ne janoavat yhden illan suhteita ja tahtovat yhden kesän aikana saada mahdollisimman paljon kokemuksia. Niiden on pakko tuottaa siemeniä ja levittää itsenä laajalle. Muutoin kuolo korjaa eikä niitä enää ensi suvena ole. Yksivuotiset ovat värikkäitä, isokukkaisia ja meheviä. Ne suorastaan tihkuvat kukkia ja seksikkyyttä. Katsokaa vaikka samettiruusun uumeniin: se haluaa imaista kaiken itseensä. Se haluaa tulla raskaaksi ja täyttää maan!

Palsami on kukinnassaan ehkä hieman hillitympi, mutta lisääntymisessä sen amatsonimainen määrätietoisuus on omaa luokkaansa: syksyn tullen se ampuu siemenensä suunnilleen sinne minne pippuri kasvaa.  Lupaa kysymättä ja todella laajalle.  

Monivuotisten kanssa on vähän rauhallisempaa. Ne ovat jo vakiintuneet paikoilleen, eikä niiden tarvitse nojailla ihan jokaisen mesibaarin tiskillä. Mutta niissäkin on houkuttelevuutta, joka saa pään pyörälle. Kuvassa oleva iiris on selvästi avoin uusille suhteille. Se haluaa olla upea, se houkuttelee iloitsemaan kanssaan. Ja vuoden kuluttua sillä on jälleen muutama uusi lehtolapsi…

Viehkeät kuunliljat ovat vaatimattoman oloisia, mutta taitavat olla varsinaisia seksipetoja. Ainakin siitä päätellen, miten ne vuosi vuodelta laajentavat asumustaan uusia jälkeläisiään varten. Samanlaisia ovat loistosalviat. Mutta pionit ovat hillittyjä ja käyttävät selvästikin kondomia. Pioneista Eevali voi kirjoittaa enemmän.

Viikon päästä on keskikesän juhla, mittumaari. Silloin sekä luonto että ihmiset ovat kukkeimmillaan. Lapsia voidaan ihailla sitten ensi keväänä!

Niin kuin ruohon ja resedan tuoksu...

Eevali tarinoi:

Joitakin päiviä sitten istuin kotikoivuni alla silmät kiinni, kun nenäni ryhtyi itsenäiseksi ja nuuskimaan ja nuuskuttamaan: tuoksu, tuo tuoksu, mistä se tulee. Nousin ja kävelin, minne nokka vei, talon ympäri, pusikoitten läpi. Ja siinä se oli – kymmenen metriä lilan väristä tuoksuryöppyä. Huumautuneena keräsin sylillisen kukkaoksia ja tein kuistille sireenimajan purkkeihin, purnukoihin, ämpäreihin. Kun sireeni kukkii, siitä tuoksuaallosta ei saa hukata hetkeäkään!

Kaikkia puutarhan kukkia ei valita vain koreuden tähden, jotkut valitaan tuoksun vuoksi. Puutarhaansa voi rakennella sinne tänne tuoksusaarekkeita, ellei sitten ahneuksissaan halua kokonaista tuoksupuutarhaa.

Jos suomalaisilta kysyttäisiin ihaninta kukan tuoksua, uskon että kolme ensimmäistä olisivat kielo, sireeni ja juhannusruusu. Varmasti en uskalla ykköstä nimetä, mutta epäilen, että voittaja olisi juhannusruusu. Sehän on niin juhannus: yöttömässä yössä valoa hohtava, rakkaudelle tuoksuva.

Minun puutarhassani tuoksukukkia on paljon. Ensimmäisenä keväällä tuoksuu vaahtera. Sen metinen makeus ihan maistuu suussa ja se kerää ensimmäiset pörheltäjät, kimalaiset ja mehiäiset, surisemaan oksistoonsa.

Voimakkaita tuoksuttajia ovat jasmiini, suopayrtti, tuoksukuusama ja pioni. Pioneista vahvimmin tuoksuvat valkoiset ja vaaleanpunaiset. Niistä minulla on romanttinen muisto. Olimme Pehtoorin kanssa hopeahäämatkalla Riikassa. Iltakävelyllä eräällä puistokadulla aukeni lumoava näky ja tuoksu: monta kymmentä metriä tien molemmin puolin oli huivipäisiä mummeleita myymässä pioneja. Villiinnyin niin, että olisin ostanut kaikilta kymmeniltä myyjiltä kaikki sadat pionit. Koska se ei ollut mahdollista, ostimme niin paljon kuin saimme kuljetetuksi.
Hotellihuoneemme oli täynnä pioneja, melkein emme itse mahtuneet huoneeseen. Ja se tuoksu – paratiisissa tuoksui varmaan sille.

Kaikkien kukkien tuoksu on voimakkaimmillaan illalla. Silloin pääsevät esille vähän hentoisemmat, hienot vienot tuoksut. Näitä herkkien tuoksuvanojen tuottajia ovat ainakin orvokki, poimulehti, keltainen päivänlilja ja illakko. Esimerkkinä kukasta, joka ei ole juuri minkään näköinen, mutta joka valloittaa hienostuneella tuoksullaan, on illakko. Jotkut pitävät sitä melkein rikkaruohona, mutta minusta se on sievä. (Lieneekö ihastukseni syynä se, että illakko on lilan värinen...) Vaatimaton on myös yksivuotinen reseda. Sitä mummoni kylvi joka kesä porkkanapenkkiinsä, ja resedaa opinkin nuuskuttelemaan samalla kun rouskuttelin pieniä porkkanoita.

Eivätpä tuoksukukat tähän toki lopu. Mitkä ovat sinun tuoksusuosikkejasi? Millaisia muistoja ne herättävät sinussa?

Niin kuin ruohon ja resedan tuoksu
on sinun rakkautesi.
Kirkas naurun helinä kiirii
jälkiä askeltesi.
Sinä olet nuoruus, hurmaava hulluus,
ilo ja itse kevät!
Kun sinä suutelet surullista neitoa,
jumalat hymyilevät.
(Elina Vaara)

Kesä on täällä!

Merjan merkintä:

Mikä ihana loppuviikko onkaan takana! Selkä on väsynyt ja takajalat kireät, mutta mieli on kepeä kuin pikkulinnun laulu. Puutarhuri on ahkeroinut: kuopsuttanut, kaivanut ja istuttanut, kastellut, lannoittanut ja leikannut. Puutarhuri on myös ymmärtänyt, että kaikkia taimia ei tarvitse kasvattaa itse siemenestä alkaen. Niitä voi myös ostaa kauppapuutarhalta ja Turun kauppatorilta. Ja minähän ostin!

Jo viikkoja sitten lakastuneet pääsiäisnarsissit terassin suurissa ruukuissa vaihtuivat vihdoin samettiruusuihin, tupakkaan ja neilikoihin, valkeaan hortensiaan, hopeaputoukseen ja johonkin pikkulehtiseen vihreään ryöppyyn. Punalehtinen liljapuu on kuin luonnon huutomerkki vihreyttä vasten.

Etupihan perennapenkissä ensimmäiset iirikset ovat avautumassa; vaniljaisen kelta-valkoiset. Jaoin iirikset viime kesänä, enkä nyt muista, miten sijoittelin eri värit ja lajikkeet. Nyt on mukava seurata, mitä mistäkin nupusta avautuu.  Suosikkini on kelta-violetti saksankurjenmiekka ’Nibelungen’.

Pergolassa tylsät humalat saivat antaa sijaa kukkiville köynnöskuusamille. Tulevaisuudessa saan juoda aamukahvit valkoisen tuoksuköynnöskuusaman ja tummanpunaisen koreaköynnöskuusaman ympäröimänä. Istutin sekaan reilusti köynnöskrassia, kun eiväthän nuo kuusamat vielä järin isoja ole.

Kukkia ja kauneutta siis riittää. Mutta on höytypuutarhakin hyvällä mallilla. Kasvihuoneessa tomaatit ovat tehneet jo ensimmäiset pienen pienet hedelmänsä. Se vastahakoisinkin niistä, se Ildi, on hyvässä vauhdissa ja kukkii jo. Laitoin tomaattien jatkoksi yhden salaattikurkun taimen. Aina sanotaan, ettei kurkkua ja tomaattia oikein sopisi kasvattaa samassa huoneessa. Saavat nyt kumminkin luvan sopia. Olen tehnyt niille selväksi, että kompostissa on kyllä tilaa, jos kovin riitaisiksi rupeavat.

Ensimmäiset salaatit ovat jo syötävissä ja ryytimaasta voi nyppiä maustetta sekaan. Ja  herkkujen herkku, mustajuuri, on noussut terhakasti taimelle jo.  Ostotaimilla voi hienosti paikata sen, mitä itseltä jäi kylvämättä. Sinne asettuivat omien sekaan torilta haetut lehtisellerit, salviat, persiljat ja kesäkurpitsa.  Ja samettiruusu on aina paikallaan myös kasvimaalla: mainio ötökkäkarkote ja mukava väriläiskä.

Ihanaa alkukesän aikaa lukijoille!


PS. Värit räiskyvät myös sirpaleissa. Katso Leenan kädenjälkeä Värivitamiissa.