sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Perennapenkki uusiksi

Merjan merkintä:

Minulla on tapana myllätä perennapenkkini uusiksi vähän väliä. En vain yksinkertaisesti osaa suunnitella sellaista penkkiä, joka kukkisi koko kesän, jonka kukat pysyisivät pystyssä ilman tukemista ja joka vielä näyttäisikin kauniilta. Myös seuraavana vuonna.

Perennapenkkini on kolmiosainen, eli siinä on kolme keskenään hieman eri muotoista ja eri korkuista puista penkkiä limittäin. Kokonaisuudessaan se ei ole suuren suuri, kaikkiaan vain noin viisi neliötä.

Ensimmäisessä penkissä on saksankurjenmiekkoja. Ne lienevät penkkini onnistunein valinta. Ne viihtyvät hyvin, leviävät sopivasti ja ovat kukkiesaan uskomattoman upeita. Kukinta niillä vain on kovin lyhyt. Niinpä jaoin ja harvensin reilusti vanhaa kasvustoa, ja istutin sekaan muutamia tarhapäivänliljoja (syyspäivänlilja Hemerocallis citrina ja Hemerocallis 'Stella de Oro'). Ajatus on, että kurjenmiekkojen kuihduttua päivänliljat jatkavat kukintaa tässä penkissä.

Toisessa penkissä on ollut pääosin loistosalviaa ja lisänä vähän valkoista karpaattienkelloa. Loistosalvia ei mielestäni ole nimensä veroinen. Sillä on kyllä hauska kukkahuiskale ja kaunis väri, mutta kovin pitkään se ei kuki. Lehdistö  on aika lailla mitätön, joten suuren osaa kesästä loistosalvia on melko vaatimattoman näköinen.

Siispä kaivoin salviat ylös ja laitoin uusiksi koko sen osan penkkiä. Tilalle istutin punalehtistä keijunkukkaa (Heuchera 'Fire Chief') ja sinikkiä (Stokesia laevis 'Klaus Jelitto'). Sinikki on noin 40 cm korkea, kukat ovat ruiskukkamaiset sekä väriltään että muodoltaan. Se on mainittu vanhanajan perennaksi, mutta on itselleni kuitenkin aivan uusi tuttavuus.

Keijunkukka koreilee lehdillään, ja myös sinikillä on voimakkaat ja selkeän vihreät lehdet. Kuvittelen näiden olevan yhdessä oivallinen lehtipari ja näyttävän mukavalta myös silloin, kun sinikki ei ole kukassa.

Lisäksi istutin tähän penkkiin vielä valkoista ja liilanpunaista kaunopäivänhattua (Echinacea purpurea 'Little Magnus ja Echinacea purpurea 'Purity'). Ne ovat edellisiä selvästi korkeampia ja myös muodoltaa aivan erilaisia, joten mielestänii tuovat mukavaa vaihtelua. Niiden pitäisi myös houkutella paljon perhosia, mikä ei ole ollenkaan huono asia.

Kolmanteen penkkiin keväällä  istuttamani keltakaunosilmä oli selvästi virhevalinta. Viisi viattoman pientä tainta on riistäytynyt rehottamaan ja tukahduttaa penkissään kohta alleen kaiken muun. Minun on ollut jo pakko raivata kasvustoa, koska mm. ihanainen harmaankurjenpolvi oli jäämässä kokonaan sen alle. Pikkukullerot taitavat olla jo mennyttä... Suunnittelin, että teen kaunosilmälle ensi kesäksi oman pikku penkin pergolan kulmalle. Siinä se saa sitten rauhassa ryöpytä.

Koska penkissä on jo entuudestaan sinistä elokuunasteria, ajattelin että ehkä voisin tehdä siitä kokonaan syyspenkin ja hankkia kaunosilmän tilalle esim. jotain syyshohdekukkaa tai muuta myöhään kukkivaa.

Mutta se odottakoon ensi kesään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...