sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Mustajuurta!


Merjan merkintä:

Tiedättehän mustajuuren? Tuon ihanan helpon kasvatettavan ja mainion makuisen herkun? Parsan veroisen syksyisen lisäkkeen.

Viime syksynä mustajuurta tuli niin paljon, että kaikkea ei ehditty syödä ennen talven tuloa. Ja koska meillä ei ole maakellaria tai muuta viileäsäilytystilaa, jätimme mustajuuret maahan odottamaan kevättä.  Vanha tapa talvettaa juureksia, mutta meille uusi.
Tänään muokkasimme kasvimaan kylvökuntoon,  ja samalla nostimme ylös syksyltä jääneet mustajuuret. Priimatavaraa! Kiinteitä, isoja ja hienoja, aivan samanlaisia kuin syksylläkin. Omassa maassaan hienosti talvehtineet.
Pääsiäislampaan kylkeen niistä tuli huiman hyvä lisäke:
  • n. 800 – 1000 gr. mustajuurta
  • 3 – 4 dl. ruokakermaa (maustettuja kannattaa kokeilla!)
  • paljon persiljaa, suolaa hiven ja mustapippuria sen verran, että tuntuu
Mustajuuri on musta vain pinnaltaan. Kun sen kuorii, on pinnan alla kaunis valkoinen sisus. Mutta se on tosi tahmea! Sen takia mustajuuri kuoritaan hansikkaat kädessä. Kuorimisen jälkeen se pannaan kylmään, sitruunamehulla terästettyyn veteen odottamaan lopullista käsittelyä. Muutoin se tummuu rumaksi.
Kuori siis mustajuuret ja laita sitruunaveteen. Sitten keitä niitä noin 10 minuuttia suolalla maustetussa vedessä. Pilko kypsät mustajuuret parin sentin pätkiksi.
Laita kattilaan tai pataan kerma ja mustajuuret sekä hienonnettu persilja, suola ja mustapippuri. Jos sitruunaa jäi, puserra mukaan vähän sitäkin. Anna kiehua hiljakseeen n. 10 minuuttia. 
Ja siinä se on: herkku vailla vertaa!

Ai niin, nyt on muuten juuri oikea aika kylvää mustajuuren siemenet. Ainakin Turussa.

4 kommenttia:

  1. Mustajuuri on yksi hienoimman makuisista juureksista, maku pehmeä kuin sametin kosketus. Minkähän takia sitä viljellään niin vähän? Kaupastakaan ei koskaan saa.

    Minulla on syyni olla viljelemättä sitä: plantaasini iloiset karvaveikot, myyrä matikaiset, rakastavat mustajuurta niin, että syövät sen ihan keskenkasvuisena. Minulle jäävät vain naatit.

    VastaaPoista
  2. Hui, leidit, vielä hieman tätä sanailottelua ja saatan löytää itsestänikin viljelijän?! - Iloa kasvimaillenne!

    VastaaPoista
  3. Totta, Eevali, kaupasta ei juuri löydy mustajuurta. Senpä takia on sitä onkin olla omasta takaa.

    Johanna; se juuri on tarkoituskin. Tehdä sinustakin viljelijä.

    VastaaPoista
  4. Johanna, pelkosi on tosiaan oikeutettu: tämä kasviviljelypuutarhakukkahulluus on hyvin tarttuvaa. Minulla on jokunen ystävä jo täysin hurahtanut eikä siihen juuri vieroitushoito auta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...