Eevali tarinoi:
Puhalluskukkapoika ei pääse sateella töihin, puhaltelemaan.
Kun sataa, puhalluskukka ei lennä.
Siivet märkinä
vain synkkäilee ja
vähän lepää.
Joillakin on kyllä peikon luonne
ja pää pörhöllään sateessakin.
Ja joistakin paistaa aurinko,
vaikka itkettää.
Mutta ujoimmat sulkevat suunsa suppuun
ja vihoittelevat itsekseen.
Juuri näinä päivinä kaikissa kunnon ihmisten puutarhoissa käydään vihanvimmaista sotaa voikukkia vastaan. Käytössä on jos jonkinlaista voikukkarautaa, mekaanista nipistintä tai giljotiinia. Kun piha on myllätty voikukattomaksi, pääsee sotureilta riemukas kiljahdus: - Ny ne on kaikki tapettu, jippii!
Kyllä minä olen teille voikukkien hävittäjille sitten vihainen! Antakaa tämän aurinkoisen ja hunajalle tuoksuvan luonnon kaunottaren olla rauhassa. Väri-ilon lisäksi se on käyttökelpoinen salaatteihin, viiniin, simaan ja seppeleisiin. Jos se pihanurmikolla häiritsee silmää, niin ei sen raivaamiseen mitään sota-aseita tarvita, normaali ruohonleikkuri riittää.
Tämän päivän Hesarissa oli listattu puutarhan kuusi pahista: voikukka, vuohenputki, rikkanenätti, piharatamo, juolavehnä ja pelto-ohdake. Tuttua porukkaa kaikki. Ohjeitakin niiden hävittämiseen annettiin, mutta ei kovin tehokkaita, ja sen ymmärtää jokainen, joka on näiden kasvien seurasta pihallaan päässyt nauttimaan. Onneksi alaotsikossa sanottiin somasti: sitkeimmätkin rkkaruohot ovat vain kasveja, jotka kasvavat väärässä paikassa. Niinhän se on joskus ihmisenkin kanssa: sattuu olemaan väärässä paikassa ja tulee kohdelluksi kuin rikkaruoho.
Rikkaruohojutun viimeinen kappale viehätti ja innosti minua erityisesti: ”On yksi konsti, jonka avulla varmasti välttyy kitkemiseltä. Se ei ole myrkyttäminen. - Eräs yli 80-vuotias viherpeukalo ei jaksanut hoitaa pihaansa. Entisissä perennapenkeissä kukoistivat nokkoset ja vuohenputket. Talttumaton täti raivasi pöheiköstä yhden neliön, istutti siihen kaksi kaunista ruusua ja keskittyi ihailemaan niitä.”
Ehkä minäkin tänä kesänä olen vuohenputkille armollinen enkä vainoa niitä, vaan keskityn hartaasti seuraamaan, kenestä tulee kukkamaan kunkku.
Vaan minä en anna periksi! Käyn sinnikästä sotaa noita pirulaisia vastaan ja jonain päivänä - jään tappiolle... Salaattini kerään kasvimaalta viinini haen kaupasta. Mihinkään en tarvitse voikukkia.
VastaaPoistaMerja, meille kaikille suotakoon tarpeellinen "hyvä vihollinen", johon purkaa stressitarmonsa. Sinulla se on voikukka, minulla vuohenputki.
VastaaPoistaBarrikaadeille!
Voikukkasiirapin ohje:
VastaaPoistaKaksi kukkurallista kourallista voikukan kukkia ja litra kylmää vettä kattilaan joka liedelle ja lämmitetään hitaasti kiehumapisteeseen. Otetaan liedeltä ja annetaan seistä yön yli. Seur. päivänä seos kaadetaan siivilään valumaan. Sitten kukat puristetaan mol. käsin mahdollisimman hyvin. Mehu sekoitetaan kiloon raakasokeria, mukaan puoli sitruunaa viipaleina (luomu sitr.kuorineen, ruiskutetut kuoritaan ensin). Kattila pannaan liedelle ilman kantta. Käytetään alhaisinta lämpötilaa, jotta vitamiinit eivät vahingoittuisi...ykköstä sähköhellalla. Neste haihtuu pois keittämättä. Massa saa jäähtyä pari kertaa oikean sakeuden määrittämiseksi. Liian ohuena seos happanee. Sen täytyy olla sopivan paksua siirappia. Maistuu ihanalta, mm. voileivällä, jäätelön päällä ja muun ruoan lisänä tai herkkupalana. Kannattaa laittaa sellaiseen purkkiin, josta sen saa jotenkin esim. vesihauteessa pehmennettyä sen verran että saa purkista ulos, minulle nimittäin on käynyt niinkin, että annoin hautua hieman liian kauan jolloin siirapista tuli aika jäykkää, ja sen huomasi vasta purkissa. Todella hyvää se on, joten kannattaa kokeilla ♥
(Resepti Marja-Leena Airaksiselta)