Omat ja varastetut

eevali tarinoi:

Mitä lie perinnetietoutta mutta mummoni sanoi, että parhaiten menestyvät varastetut kasvit, ja jos joltakin saa kasvien taimia tai pistokkaita, niistä ei saa kiittää.

Mikäpä minä olen mummon vanhoja viisauksia vastustamaan. Olen elänyt näiden osviittojen mukaan ja siten lisännyt kiitettävästi perennavalikoimaani. Yhteen aikaan minulla oli aina laukussani pieni puutarhalapio - siltä varalta, että kulkeissani törmäisin mielenkiintoisiin kasveihin. Ja törmätty on. Monissa puistoissa, puutarhoissa, teiden ja polkujen vieruspenkereillä. Tyttäreni kun kuuli tästä perennojen keräilyharrastuksestani, huokaili: ”Kyllä vielä joskus käy niin, että poliisi soittaa ja sanoo, että olet putkassa kasvien vohkimisesta. Arvaa, tulenko lunastamaan sinut vapaaksi!”

Puutarhassani on parhaimmillaan ollut monta sataa erilaista perennaa. Enää niitä on ehkä sata, ehkä jopa vähemmän. Puutarhaliikkeistä olen ostanut hyvin vähän perennoja. Joitain kukkia on löytynyt talomme ympäristöstä villiintyneinä, hyvin paljon olen kasvattanut itse siemenistä, paljon olen saanut ystäviltä ja paljon ”löytänyt” kaikenlaisista paikoista.

Tunnen kyllä kaikkien kasvieni virallisen nimen, monista jopa latinalaiset nimet, mutta usein puhuttelen kukkakavereitani sen mukaan, keneltä olen niitä saanut tai mistä olen niitä kaapannut.

Niinpä minulla on Siljan rasittava rusoangervo, Tainan tädin hehkuva keltamaite, Katin suloinen suopayrtti, Liisan villiintyvä tarha-alpi, Anitan erikoinen iiris, Hilkan minttu ja paikkamuistoina M:n linnan timjami ja mäkimeirami, H:n kartanon tiikerinlilja, M:n puiston varjolilja, H:n puiston ukon- ja vuohenkello, P:n arboretumin kleitonia, S:n kyläkaupan piha, K:n linnan akileija ja sitä rataa...

Akileijojen kidnappaaminen oli oikein seikkailu. Sillä kertaa minulla ei sattunut olemaan lapiota mukana, joten ensin piti lainata työkaluksi lusikka. Seuraavaksi li odotettava kesäyöhön hieman pimenemistä ja sitten siinä hämärässä löytää ne himputin kukat. Ne olivat kukkapenkistä polulle levinneitä ja tulkitsin, että suoritan vain ystävällistä kitkemistoimenpidettä. Ystävällisyys oli lopahtaa, kun kovaa polkua kaivellessani lusikka katkesi ja jouduin nylkyttämään akileijan juuria lusikan varrella hartaasti kuin vanki viilalla kaltereitaan.

Mutta hyvin ovat akileijat viihtyneet ja kaikki muutkin muualta siirretyt kukat. Siis mummo oli oikeassa – niin kuin mummot yleensä ovat.