Tomatoberry |
Oikeastaan tämä kirjoitus piti kirjoittaa jo viime syksynä. Ajattelin, että jollekin saattaisi olla iloa ja hyötyä siitä, että kertoisin, miltä kasvattamani eri tomaattilajikkeet maistuivat. Syksy meni ja kevään kylvöaika alkaa olla käsillä, mutta ehkäpä tästä joku vielä ehtii saada vinkkejä kevään suunnitelmiinsa.
Viime kesänä minulla kasvoi viittä eri tomaattia: kirsikkatomaatit Tomatoberry, Gardeners Delight, Sweet Olive ja Sungold sekä lisäksi tavallisen
tomaatin kokoinen Voyage. Sungold ja Voyage olivat uusia kokeiluja, muut jo
vanhoja tuttuja.
Aloitetaan kertomus vanhoista ja parhaista. Tomatoberryä olen
kasvattanut jo useampana kesänä. Se on mielestäni aivan huippu. Pikkuruiset
hedelmän alut ilmestyvät yleensä melko aikaisin ja ilahduttavat siten malttamattoman puutarhurin mieltä.
Sen satokausi on pitkä ja lisäksi hedelmät säilyvät tertuissaan pitkään
syömäkelpoisina, eli niitä ei ole mikään kiire kerätä pois heti niiden
kypsyttyä. Hedelmiä tulee aika paljon, ne ovat melko paksukuorisia ja tomaatit
kasvavat pitkiin terttuihin. Ehkä paksuhkosta kuoresta johtuen se ei myöskään
ole juurikaan halkeillut lämmittämättömässä kasvihuoneessani.
Ja maku sitten! Se on makeahko ja maultaan hyvin runsas; ”aromikas”
voisi varmaan sanoa. Hedelmien pinta on tosi
kaunis ja kiiltävä. Tomatoberry on mielestäni paras kaikista tähän asti
kokeilemistani lajikkeista!
Gardeners Delight
lienee useimmille tomaatinkasvattajille tuttu, usein maailman parhaaksikin
mainittu lajike. No joo, on se hyvä. Minulla se ei ole koskaan ollut erityisen
runsassatoinen eikä sen makukaan ole minua varsinaisesti huumannut. Mutta on se
oivallinen ja takuuvarma kasvatti, koskaan ei ole mitään ongelmia sen kanssa
ollut.
Gardeners Delight |
Sweet Olive on
myös pitkäaikainen ystäväni. Hedelmän muoto ja koko tosiaan muistuttavat
isohkoa oliivia. Maku on mieto, jollakin tapaa hyvin lempeä. Tämä taitaa
yleensä olla kaikkein aikaisin syötävä. Hedelmien pinta on himmeän hohtava ja niiden
koko on juuri sopiva suoraan tertusta napsittavaksi. Sadon määrä ei ole ollut aivan päätä huimaava, mutta kuitenkin kohtalainen. Ja ihana makunsa kyllä hyvinkin korvaa satoisuutta. Sillä tehoviljelystä kasvihuoneessani ei tosiaan ole kyse, vaan ennemminkin gourmet-kokeiluista! Niin kauan kuin minulla
kasvihuone on, tulen viljelemään Sweet Olivea.
Joka kesä minulla on ollut yksi keltainen lajike. Keltaiset
väripilkut näyttävät mukavalta salaatissa ja lisäväri on hauska myös
kasvihuoneessa. Ensin kasvatin useamman kesän Ildiä, viime kesänä kokeilin
ensimmäisen kerran Sungoldia. Ei se Sungold
huono ollut. Mutta ei myöskään sellainen, että laittaisin sitä uudelleen
tulevana kesänä. Maku oli aika tavanomainen, ei siis mitenkään sykähdyttävä.
Hedelmät halkeilivat kesän lopulla helposti, eli korjuun kanssa piti olla
tarkkana.
Ja sitten oli vielä Voyage.
Itselleni uusi tuttavuus, jonka lajikekuvauksessa sanotaan näin: "Kussakin hedelmässä on monta vaihtelevan kokoista, yhteen kasvanutta lohkoa. Lohkot voidaan irrottaa toisistaan, samaan tapaan kuin sitrushedelmät lohkotaan, ja syödä kaikki erikseen".
No, nämä minun yksilöni olivat hukanneet identiteettinsä
enkä juurikaan havainnut lohkoutumista. Yhtenä ja kokonaisena hedelmänä nuo
mielestäni pysyivät koko ajan. Identiteettinsä lisäksi Voyage oli hukannut myös
makunsa. Se oli vähän jauhomainen ja jokseenkin olemattoman makuinen. Mutta ei
se suinkaan hukkaan silti mennyt. Se oli aivan
erinomaista raaka-ainetta tomaattichutneytä varten. Hedelmät olivat isoja ja
siemenet suht koht pieniä, niin että jo muutamalla tomaatilla sai kunnon
annoksen.
Ensi kesänä kasvihuoneessani kasvaa jotakin vanhaa ja jotakin
uutta. Jotakin punaista, jotakin keltaista ja jotakin tummaa. Toivon onnea ja
menestystä kaikkien kanssaharrastajien tomaatinkasvatukseen tulevalle kesälle!
Tuli niin kesätomaatteja ikävä. Niissä maistuu aurinko, oli laji ja väri mikä tahansa.
VastaaPoistaEevali, noinhan se on. Luonnollisessa auringon valossa, lämmössä ja rakkaudella kasvatetut tomaatit ovat kyllä ikävöimisen arvoisia. Vertaansa vailla.
VastaaPoista