Suloiset suvikurkut

Merjan merkintä

Ensimmäistä kertaa kasvattelen tänä kesänä kurkkuja. Kylvin keväällä salaattikurkkua, jonka pitäisi menestyä sekä avomaalla että kasvihuoneessa. Laitoin koeluonteisesti kasvamaan kumpaankin ja eroja on nähtävissä kyllä. Kasvihuoneessa ensimmäiset kypsyivät jo heinäkuun alussa, avomaalla alkaa vasta nyt tulla poimittavaa; pieniä tosin ovat vieläkin.

Vanha sääntö on, että kurkkua ja tomaattia ei pitäisi kasvattaa samassa kasvihuoneessa. Mutta koska minulla on vain tuo yksi huone, siellä ne nyt kasvavat rinta rinnan. Vielä ei ole suurempaa riitaa ollut havaittavissa. Ovat sovussa, pysyvät paikoillaan, ei kuulu pahaa kiroilua, ja molemmat tekevät hedelmää oikein mukavasti.

Kurkku on kurkku, ajattelin aina. Se maistuu – no, vedeltä lähinnä, eikä siitä liho. Mutta huu haa: oman maan kurkku on jotain ihan muuta! Se on täynnä kasvimaan taikaa, ruohon viheriää ja auringon makua. Se on makea ja mehevä, ihan parasta!

Lapsuudenkodissani syötiin suvikurkkuja; etikassa ja sokeriliemessä maustettuja ihanuuksia. Isäni vaati niitä aina kesäisin. Itse hän ei vanhan kansan miehenä toki keittiöön astunut, mutta äitini valmisti niitä omalla somerolaisella reseptillään. Niitä piti olla uusien perunoiden lisukkeena. Niitä piti olla leivän päälle ja silakan kylkeen. Ja niitä piti olla huikopalaksi ihan muutoin vain.

Luulin aina, että noita suvikurkkuja osaa jokainen tehdä tuosta vaan! Mutta olin väärässä. En osannut. Tein kaikenlaista vähän sinne päin: milloin oli liikaa etikkaa, milloin suolaa. Eivät ne koskaan maistuneet samalta kuin äitini tekemät maistuivat. Enkä tietenkään ehtinyt ajoissa kysyä…

Viikko sitten sain sähköpostiini Herrankukkaron perjantaireseptin. Pentti-Oskari Kankaan ”Pojat on poikia” kirjoituksessa oli uusi kurkkuohje. Jokin kuiski minulle, että kannattaa kokeilla vielä kerran. Ja hyvä tuli! Ne kurkut olivat ihan niin kuin lapsuuden kurkut; makeat ja happamat yhtä aikaa, ja ihanasti tillin pökerryttämät.

Nyt niitä on jo kolmas satsi tekeytymässä. Aamukahvilla Marie-keksin päällä eivät muuten maistu yhtään hullummalta…

********************

PS. Minulla ei ole mitään sidoksia Herrankukkaroon eikä tämä ole mainos. Itse olen kumminkin kovin iloinen, kun saan kerran viikossa sähköpostiini uuden reseptin. Tilaa sinäkin, jos haluat: http://www.perjantairesepti.fi/