Ensimmäiset kylvöt

Täältä tullaan!

Merjan merkintä:

Kylvin tomaatin- ja kurkunsiemenet pari viikkoa sitten, eli 8. maaliskuuta. Viikon sisällä kaikki olivat nousseet pintaan, tosin kurkku pilkistää vain kahdesta potista. Toisessa on sentään kaksi tainta, joten eiköhän tuo riittäne.

Viikon kuluttua kylvöstä vein taimet autotalliin taimihyllylle kasvilampun alle. Autotallin lämpötila on noin 14 astetta. Aika viileä se on, eivätkä taimet juuri ole kasvaneet.

Sysikurjenmiekka

Kaiken kaikkiaan nyt on aina vaan tavattoman kylmä. Öisin pakkanen on ollut reilusti yli kymmenen astetta, ja päivälläkin pysyy pakkasen puolella. Lunta on tosi paljon, lisääkin on hiljakseen tullut.

Tilasin Viherpeukalot-verkkokaupasta muutaman perennan taimen. Sysikurjenmiekkaa oli saatava, ja samalla tuli tilattua myös Harmaakurjenpolvea ja Aurinkokaunosilmää. Sysikurjenmiekka on kutakuinkin musta. Kuvassa se näyttää tosi upealta, toivottavasti myös luonnossa. Se kukkii kai vähän myöhemmin kuin muut kurjenpolveni, joten se pidentää hieman kurjenpolvipenkin kukinta-aikaa. 

En ole koskaan ennen tilannut kasveja netistä. Jotenkin se tuntuu vähän oudolta, kun ei itse pääse valitsemaan. Helppoahan tuo on, ja kätevää, jos vain laatu on hyvä. Taimien pitäisi tulla Matkahuollon kautta lähimpään Valintataloon toukokuussa. 

Valepesä

Tilasin myös ampiaiskarkottimen terassille.  Se näyttää isolta pesältä. Ampiaiset eivät kuulemma pesi toistensa reviireille, niin että tämän pitäisi sitten johdattaa ampparit tekemään pesänsä muualle. 

Ja jos pesät ovat muualla, ehkäpä ne ampiaiset eivät sitten niin eksyisi ruokapöytäämmekään?

Unelmat ja todelmat mielenmaisemassani

eevali tarinoi:

Suljen silmäni ja lasken portaita: punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen,
indigo, violetti... Siitä alkaa kapea polku raikkaassa lehtometsässä. Tammia, jalavia,
pähkinäpensaita, koivuja, paljaiden jalkojen alla viileä maa. Mäen alla on
sammaleen ympäröimä kirkas lähde ja kieloja. Auringon siivilöimällä aukealla
tuhansia, tuhansia kieloja; niiden tuoksu kohoaa kuin obeliski kohti valoa.

Pyörryttää, humalluttaa, huimaa.

Polun pitkäle nousee pikkaraiselle mäelle. Aurinko räkittää tulisesti kiven juurella
oleviin ahomansikkapehkoihin. Suu ja sieraimet täynnä mansikkaista makua
käännyn valkoiselle, köynnöskuusamien peittämälle pilarihuvimajalle. Istun penkille
ja ahmin mansikoita ropeesta. Nukuttaa mutta ruislintu rääkäisee ja polku jatkuu.
Keskelle laajan pellon räikeän hehkuva valo ja hiljainen tuuli värisyttää suomisinisiä
ruiskukkia ja tulenpunaisia unikoita. Sokaistun, värien hulluus sekoittaa
ajatushevoset laukkaan.

Laukkaan ajatuksissani pakoon.

Polku levenee kapeaksi metsätieksi. Raikasta kangasmetsää, mäntyjä, jäkälää,
kanervia, puolukkamaita, välillä jokin kosteikko ja puro. Sen varrella vanamoiden
vaaleanpuna, talvikkien nuokkuvat kellot ja illan tuoksupilvet.

Tiedän: pian olen perillä. Nyt näkyy jo kivimuuri, ruusuportti. Raskaat oranssit ja
viininpunaiset ruusut tarttuvat hiuksiin, kun astun sisään puutarhaan. Valkoisella
hiekalla päällystetyt polut pistelevät jalkoja. Otan sandaalit, levitän käteni syleilyyn:
minun, minun, minun... salainen puutarhani, salainen minäni. Täällä se kaikki on:
kärhöjen kaariportit, ruusujen ympyrät, pionien kuningaskukkulat. Ja kymmenet,
sadat muut perennat, köynnökset, puut, pensaat, heinät.

Niin kuljen mieleni puutarhassa, ajatusteni ikuisessa kesässä, nyppäisen orvokin
tuolta ja krassin sieltä. Heitän roskiin unelmavarkaat ja ajan pois mielenpahoittajat.


Kävelen käytävää kohti taloani. Vaaleansininen pitsihuvila valkoisin koristein,
tornihuone. Muhkea punainen kissa istuu kuistin kaiteella. Otan kaiteesta kiinni ja
lähden kipuamaan talooni.

Mitä, ketä tapaan talossani ja miksi?

Tomaatin maku

Tomatoberry

Merjan merkintä:

Oikeastaan tämä kirjoitus piti kirjoittaa jo viime syksynä. Ajattelin, että jollekin saattaisi olla iloa ja hyötyä siitä, että kertoisin, miltä kasvattamani eri tomaattilajikkeet maistuivat. Syksy meni ja kevään kylvöaika alkaa olla käsillä, mutta ehkäpä tästä joku vielä ehtii saada vinkkejä kevään suunnitelmiinsa.

Viime kesänä minulla kasvoi viittä eri tomaattia: kirsikkatomaatit  Tomatoberry, Gardeners Delight, Sweet Olive ja Sungold sekä lisäksi tavallisen tomaatin kokoinen Voyage. Sungold ja Voyage olivat uusia kokeiluja, muut jo vanhoja tuttuja. 

Aloitetaan kertomus vanhoista ja parhaista. Tomatoberryä olen kasvattanut jo useampana kesänä. Se on mielestäni aivan huippu. Pikkuruiset hedelmän alut ilmestyvät yleensä melko aikaisin ja ilahduttavat siten malttamattoman puutarhurin mieltä. Sen satokausi on pitkä ja lisäksi hedelmät säilyvät tertuissaan pitkään syömäkelpoisina, eli niitä ei ole mikään kiire kerätä pois heti niiden kypsyttyä. Hedelmiä tulee aika paljon, ne ovat melko paksukuorisia ja tomaatit kasvavat pitkiin terttuihin. Ehkä paksuhkosta kuoresta johtuen se ei myöskään ole juurikaan halkeillut lämmittämättömässä kasvihuoneessani.

Ja maku sitten! Se on makeahko ja maultaan hyvin runsas; ”aromikas” voisi varmaan sanoa.  Hedelmien pinta on tosi kaunis ja kiiltävä. Tomatoberry on mielestäni paras kaikista tähän asti kokeilemistani lajikkeista!

Gardeners Delight lienee useimmille tomaatinkasvattajille tuttu, usein maailman parhaaksikin mainittu lajike. No joo, on se hyvä. Minulla se ei ole koskaan ollut erityisen runsassatoinen eikä sen makukaan ole minua varsinaisesti huumannut. Mutta on se oivallinen ja takuuvarma kasvatti, koskaan ei ole mitään ongelmia sen kanssa ollut.

Gardeners Delight

Sweet Olive on myös pitkäaikainen ystäväni. Hedelmän muoto ja koko tosiaan muistuttavat isohkoa oliivia. Maku on mieto, jollakin tapaa hyvin lempeä. Tämä taitaa yleensä olla kaikkein aikaisin syötävä. Hedelmien pinta on himmeän hohtava ja niiden koko on juuri sopiva suoraan tertusta napsittavaksi. Sadon määrä ei ole ollut aivan päätä huimaava, mutta kuitenkin kohtalainen. Ja ihana makunsa kyllä hyvinkin korvaa satoisuutta. Sillä tehoviljelystä kasvihuoneessani ei tosiaan ole kyse, vaan ennemminkin gourmet-kokeiluista! Niin kauan kuin minulla kasvihuone on, tulen viljelemään Sweet Olivea.

Joka kesä minulla on ollut yksi keltainen lajike. Keltaiset väripilkut näyttävät mukavalta salaatissa ja lisäväri on hauska myös kasvihuoneessa. Ensin kasvatin useamman kesän Ildiä, viime kesänä kokeilin ensimmäisen kerran Sungoldia. Ei se Sungold huono ollut. Mutta ei myöskään sellainen, että laittaisin sitä uudelleen tulevana kesänä. Maku oli aika tavanomainen, ei siis mitenkään sykähdyttävä. Hedelmät halkeilivat kesän lopulla helposti, eli korjuun kanssa piti olla tarkkana.

Ja sitten oli vielä Voyage. Itselleni uusi tuttavuus, jonka lajikekuvauksessa sanotaan näin: "Kussakin hedelmässä on monta vaihtelevan kokoista, yhteen kasvanutta lohkoa. Lohkot voidaan irrottaa toisistaan, samaan tapaan kuin sitrushedelmät lohkotaan, ja syödä kaikki erikseen".

No, nämä minun yksilöni olivat hukanneet identiteettinsä enkä juurikaan havainnut lohkoutumista. Yhtenä ja kokonaisena hedelmänä nuo mielestäni pysyivät koko ajan. Identiteettinsä lisäksi Voyage oli hukannut myös makunsa. Se oli vähän jauhomainen ja jokseenkin olemattoman makuinen. Mutta ei se suinkaan  hukkaan silti mennyt.  Se oli aivan erinomaista raaka-ainetta tomaattichutneytä varten. Hedelmät olivat isoja ja siemenet suht koht pieniä, niin että jo muutamalla tomaatilla sai kunnon annoksen.

Ensi kesänä kasvihuoneessani kasvaa jotakin vanhaa ja jotakin uutta. Jotakin punaista, jotakin keltaista ja jotakin tummaa. Toivon onnea ja menestystä kaikkien kanssaharrastajien tomaatinkasvatukseen tulevalle kesälle!

Ekat siemenet tilattu!

Merjan merkintä:

No niin, kevättä kohti mennään! Tilasin tänään Exotic Gardenista siemenet kevään hyötykasvikylvöihin. Hintaa tuli kaikkineen yli 80 euroa. Aika paljon sillä jo ostaisi vihanneksia kaupastakin... Mutta useimmat siemenpusseistani ovat jo sen verran vanhoja, että päätin varmistaa itävyyden kokonaan uusilla siemenillä.

Tomaatteja neljää eri sorttia:

• Golden Sunrise, tämä taitaa olla minulle uusi tuttavuus
• Tomatoberry, erinomaisen maukas ja pitkäsatoinen (kuvassa)
• Sweet Olive, ikisuosikkini
• Brown Berry, jotain tummaa pitää aina olla

Lisäksi vähän salaatteja:

• Lehtisalaatti Bughatti
• Sidesalaatti Chartwell
• Jäävuorisalaatti Frillice
• Sekoitus Baby Leaf

Ja sitten vielä kurkku, itselleni uusi lajike Sherpa ja sitruunabasilika Mrs. Burns Lemon. Kurkun pitäsi pärjätä myös avomaalla, pienet siemenet.

Pienet sadot, mutta sen paremmat

Orvokki, syötävän kaunista

eevali tarinoi: 

En ole koskaan ollut mikään hyötypuutarhuri. Minun puutarhani tarkoitus on tuottaa elämän koreutta ja esteettisiä kokemuksia. No, siitä voidaan tietysti keskustella, ovatko juuri ne elämykset hyötyä vai hömppää...

Mutta jos yksinkertaisuuden vuoksi nimitämme hyötyviljelyksi syötävien kasvien kasvattamisen, niin siitä meillä on aina huolehtinut Pehtoori, mikä sangen luonnollista onkin. Pehtoorille kuuluvat peltotyöt ja plantaasin Leidi järjestelee kukka-asetelmia violetti lierihattu päässään.

Jos tuoksua voisi syödä...

Olen kyllä aina harrastanut yrttien viljelyä, vaikka niitä hyötykasveiksi sanotaankin. Niitä kannattaa kasvattaa, vaikkei niitä söisikään: ne ovat ihanasti tuoksuvia ja kukkamaassakin kauniita. Kukkapenkkien reunuskasveina olen käyttänyt varsinkin peikonpörröistä persiljaa ja hienosti kukkivaa ruohosipulia, jonka kukat ovat hämmästyttävän kestäviä leikkokukkinakin.

Persilja pörrötukka

Minulla oli yli kymmenen vuoden ajan korkea yrttilaatikko, johon mahtui 10-15 eri yrttiä, sekä yksi- että monivuotisia. Laatikolle kävi vähän köpelösti, kun sen kimppuun salakavalasti hyökkäsi muurahaisarmeija. Muurahaiset rakensivat ahkerasti käytäviä ja kotoluolia ja lopulta koko yrttikasvatustila romahti kuin maanjäristyksessä. Se jälkeen yrttini ovat kasvaneet hajanaisesti siellä sun täällä; hyvin kuitenkin.

Yrttisato kerätään ennen kukkimista, sanotaan, mutta minä olen pakastanut ainakin timjamia, meiramia ja minttua kukkivina ja hyvin ovat maistuneet. Lisäksi ne ovat kukkaisen somia salaateissa tai juomissa: niiden väri... niin se on suloinen vaalea liila.

Kasvatan mielelläni mitä yrttejä tahansa, mutta makunsa puolesta lempiyrttejäni ovat sitruunamelissa, minttu, kirveli, lipstikka ja timjami sekä krassi. Kirveli maistuu lakritsille, krassi ja timjami ovat pippurisia ja lipstikka korvaa jopa liemikuutiot soppa- ja pataruoissa. Tyttäreni kertoo sellaista tarinaa, että minä syötin lapsilleni minttua kaikissa mahdottomissakiin ruoissa, jotta he lopulta olivat ihan minttuja. Pelkkää panettelua, sanon minä...

Sitruunatimjami, uusi ihastus

Tämän kesän iloinen yllätys on ollut muotiyrtti sitruunatimjami: siinä on hieno kirpeä sitruunan maku ja se kasvaa ihan villinä. Olen leikannut sen tyngäksi jo kaksi kertaa ja taas se on pöheikkönä. Aion talvettaa sen ikkunalaudalla, vaikka uskon että se talvehtisi myös ulkona kuten tavallinenkin timjami. Sitruunatimjamia olen käyttänyt muun muassa kalojen graavaamisessa ja risotossa makoisin tuloksin.

Ja kyllähän kukkiakin voi syödä; varsinkin ruusu, orvokki, kehäkukka ja krassi ovat salaateissa kauniita ja makoisia. Myös leivonnassa niitä koristeina käyttäisin, jos leipoisin.

Satokauden kääpiöt

Jos ovat yrtit pienikokoista satoa, niin vielä pikkuruisempia ovat siemenet. Olen joinain menneinä vuosina tehnyt kymmenittäin, jopa sadoittain siemenpusseja, joita jakelin ystäville ja kylän henkilöille. Nykyään pussitan siemensatoa vain itselleni ja pyynnöstä muille.

Siemenien kerääminen ei ole ihan yksinkertaista. Tänä kesänä se on ollut erityisen hankalaa, kun täällä on satanut niin paljon. Märkinä ei siemeniä kannata poimia; ne homehtuvat niin helposti. Lisäksi niiden kerääminen vaatii hyvää vaanijan silmää, että osaa ottaa ne kypsinä, vaan ei liian myöhään. Voi käydä niinkin hullusti, että siemenkodat ovat jo tyhjentyneet, jos odottaa liian kauan. Jonkinlaisen siemenvalikoiman olen nytkin saanut ja aion kylvää niitä vaivihkaa – enpä kerro, minne. Salapuutarhuri iskee syysillan pimeydessä...

Vedenpisara uima-altaassa

eevali tarinoi:

Missä ne miljoonat kellot?

Vedenpisara ei myrskyistä häiriinny.

 Jo kansalliskirjailijaherra totesi, että mitäpä olisi plantaasi ilman aitan polulla uivaa emäntää. Tänä kesänä se on nähty, ettei meidän tienoolla emäntänä pärjää kuin uimamaisterit. Sadetta on losottanut niin tasaisen varmasti, että mökkipäiväkirjan todistuksen mukaisesti kahdessa ja puolessa kuukaudessa on ollut vain kuusi aivan sateetonta päivää.

Suomessahan ei viljellä riisiä, joten puutarhan kasvit ovat aikalailla purnanneet uima-allasolosuhteista. Perennat ovat sisupusseja ja sinnittelevät lilluvassa lammikossakin, mutta kesäkukat veden täyttämissä ruukuissaan ovat sekä murheisia että kiukkuisia. Esimerkiksi miljoonakellot, jotka muina kesinä heinä-elokuun vaihteessa ovat kasvattaneet puoli miljoonaa kellokukkaa, mutta nyt ei ole vielä kukan kukkaa. Muutama empivä nuppu on näkyvissä.



Mutta yksi on yllättänyt: verenpisara. Kolme sinivalkokukkaista verenpisaraa on kasvanut tuuheaksi ja kukkivaksi, vaikka niiden korissa ei ole pohjalla reikiä ja siksi rankkasateet ovat jatkuvasti täyttäneet korin vesialtaaksi. Tästä olen päätellyt, että ”verenpisara” on pohjoisen murretta ja onkin oikealta nimeltään vedenpisara. Ensi kesänä hankin paaaljon vedenpisaroita ja panen ne keväällä muiden kesäkukkien uimaopettajaksi.

Omenapuun kesämekko

Merjan merkintä:

Kun kasvihuone pari kesää sitten vaihtui isompaan, tuli viereinen omenapuu liian lähelle. Kasvihuoneen oven edessä sojottavat oksat haittasivat sisäänkäyntiä, joten vanha puu sai kaatotuomion. 

Hedelmänsä olivat aina olleet muumiotaudin vaivaamia, mutta onneksi myös aika mauttomia. Niin ettei se tauti sinänsä ollut paljon haitannut.  

Kaatopäätös ei siis aiheuttanut suurta tuskaa, vaan reippaasti komensin mieheni tarttumaan sahaan ja kirveeseen.

Puu oli pieni ja matala, joten pari suurinta oksaa kasvihuoneen oven edestä olivat pian mennyttä. Vielä muutama oksa lisää, ja oli tullut kirveen vuoro. Ilmassa leijui vahvana "halki, poikki ja pinoon" -meininki.

Mutta sitten tapahtui jotain hyvin kummallista: lähes torsoksi leikattu omenapuu alkoi puhua!   

– Nyt kun olet leikannut isoimmat oksani, voisit ehkä ystävällisesti säästää loput? Enää en ole tielläsi, vaan vaivatta mahdut kulkemaan kasvihuoneeseesi.  Ei ollut kaunista runnella minua tällä tavoin, mutta voin ehkä antaa sen anteeksi, jos puet minut uuteen kauniiseen kesämekkoon.

Vanhan omenapuun henki oli puhunut. Se oli puhunut viisaita, ja sitä oli kuunneltava. Siispä kirves pois ja kesämekon hankintaan.

Kasvimaan laidalla villinä rehottanut lumikärhö sai siirron omenapuun juurelle. Sen metrien pituiset versot ja valkeat kukat saivat omenapuusta oivallisen asumuksen. Siirron jälkeen kävi selväksi, että kärhö silminnähden viihtyy uudessa kodissaan. Onhan hedelmätarhan reuna selvästi kasvimaata arvostetumpaa aluetta ja hyvää osoitetta. Ja näköala ei ole hullumpi puutarhan tässä osassa.  

Omenapuukin on alkanut sopeutua rujoon olemukseensa, jota se paikkailee vain hyvin hienovaraisella uudella kasvulla.  Hedelmiä se ei ole viitsityt enää juurikaan tuottaa.  Sen sijaan se verhoutuu ylenpalttiseen valkeaan pitsiryöppyyn.  Pitsiä riittää päästä varpaisiin ja vähän jää vielä ylikin. Se on upea!

Joskus, kun juon aamukahvia kukkivan kärhöpuun alla, voin selvästi kuulla, miten ne kaksi rupattelevat sopuisasti keskenään. Omenapuu on hyväksynyt aiheuttamani kolhut ja jatkaa elämäänsä yhdessä uuden ystävänänsä kanssa.