Eevali tarinoi:Kauneimmat unikot kukkivat helmikuussa.
Niitä ei tuuli hakkaa, ei sade raiskaa,
niitä ei kuivuus nahista.
Ne aukeavat pakkaseen,
loistavat pimeään
eivätkä ne kuihdu.
Kauneimmat unikot kukkivat helmikuussa.
Minulla on pään sisällä puutarha. Se kukkii koko ajan kesävihantana, ei koskaan kuihdu eikä nukahda talven lumipeitteen alle. Vaikka eihän reaalipuutarhakaan oikeasti talvella nuku. Saattavat ne kasvit hieman horteeseen kurvahtaa, mutta kyllä siellä mullan alla käy sen päiväinen sipatus ja kiihkeä kuiskinta juurien kesken, mikä on kenenkin reviiriä.
Mielikuvituspuutarhassani kulkee polku halki lehtometsän ja tuhansien kielojen lähteen partaalle, nousee kummulle, josta levittäytyy laaja unikkopelto. Koivukujan päässä vaaleansininen tornitalo ja puutarhamuurit ovat peittyneet satoihin clematisten kukkiviin köynnöksiin. Puutarhan jokainen neliösentti röyhyää kaikkia lempikukkiani: parimetrisiä sormustinkukkia ja jättililjoja, maata peittäviä parisenttisiä belliksiä ja orvokkeja ja satoja muita lajeja. Silti siellä ei ole koskaan puutetta mehevästä maasta: kaikki uudet kukkaisihastukseni löytävät paikkansa vain silmää räpäyttämällä.
Olen viettänyt moniaita tylsiä kokouksia tässä puutarhassa vaeltaen; unelmoida voi myös silmät auki. Ehkä olen ollut hieman hajamielisen näköinen, mutta en varmaankaan sen enempää kuin ne kanssakokoustajat, jotka räpläävät läppäriä tai älypuhelintaan. Myös mietiskelyssä mielenmaisema toimii: hiljaista panhuilumusiikkia, lihasten rentoutus tulee jo kielometsässä ja syvällä puutarhassa ahtaat ajatukset kevenevät, pää on kuin heliumpallo.
Jos sinulla ei vielä ole puutarhaa päässä, rakenna se nyt itsellesi hemmottelulahjaksi.
Tosi hieno blogi! Avajaiset ja vihkiäiset on minusta kivoja. Kuinka blogin voisi vihkiä käyttöön? Minä käytän aina silkkinauhaa. Se leikataan poikki, sitten kaikki taputtaa käsiä ja lopuksi kilistellään vähän laseja. Tähän asti hienoimmat oli meidän laiturin vihkiäiset. Minulla oli yöpaita päällä ja hattu päässä.
VastaaPoistaAion käydä täällä usein katsomassa ihania puutarhakuvia.
No voihan voikukka! Annoitpa, Leena, hauskan idean: totta kai blogikin ansaitsee vihkiäisensä. Miten minä en nyt tuota älynnyt?
VastaaPoistaKoska Merja ja minä asumme eri paikkakunnilla, niin seremonioita voi siunaantua kaksi. Minä pistän kukkahatun päähäni, soitan Metsäkukkia täydellä volyymilla ja siemaisen lasillisen tai kaksi mansikkakuoharia ja tarjoan ehkä Pehtoorillekin. Taramtaram, näin on Kasvikertomukset vihitty käyttöön!
Hyvä, hyvä! Minä taputan käsiä.
VastaaPoista