Eevali tarinoi: Pioni
Kukkulan kuningas ja kukkapenkin kingi
minä.
Suurin ja kaunein, läänitykseni paroni
minä.
Syön aurinkoa,
juon valoa.
Kaikki mulle tähän heti!
Jäähän sinulle varjo,
hieno varjo jääkin: minun.
Hannu Väisänen on sanonut, että auenneet pionit ovat sylillinen värillistä vapinaa. Hän ei tarkoittane, että pioni vapisee, vaan että ihminen vapisee sen silkkisen kauneuden sylissä.
Kasvina pioni on vahva, korskea, vaatelias ja äkkipikainen. Lempikukkaani en osaa nimetä, koska maailmassa on tuhansia tai jopa sadoin tuhansin ihania kukkia. Mutta jos olisin kukka, niin juuri nyt haluaisin olla pioni. Haluaisin itseeni sen voiman ja päättäväisyyden, omanarvontunnon ja sitkeyden.
Viime vuonna alkukesästä minun oli pakko siirtää pionit uuteen paikkaan. No, senhän tiesi, mitä siitä seurasi: ne suuttuivat. Valkoinen ja vaaleanpunainen väkersi nyrpisten molemmat yhden kukan, mutta tummanpunainen pioni kiukutteli oikein kunnolla eikä kukkinut ollenkaan. Pidin sille pienen puhuttelun ja siitäkös se kimmastui lisää ja antoi lehtiensäkin lotkottaa nurpallaan mullassa. Osaa tätä vihanpitoa pelata muutkin ja leikkasin lehdet maata myöten: kuole pois, senkin äksypää. Enkä koko kesänä katsahtanut mokomaa. Syksyllä kun peittelin pioneita, huomasin että tummanpunainen oli kaikessa salassa kehittänyt juurakkoonsa ison seurueen silmuja.
Ensi kesänä me molemmat, minä ja pioni, näytämme että kukkiminen on tahdon asia. Se kukkii komeimmin, jolla on vahvempi tahto.
Pioni on kyllä komea. Ja herkästi loukkaantuva. Minäkin jouduin toissa keväänä siirtämään paria ikivanha pionia. Ne olivat juuri vasta tuloillaan pintaan ja selvisivät aika vähällä närkästyksellä. Viime kesänäkin ne jäivät vielä selvästi tavallista pienemmiksi, mutta sentään jo kukkivat jonkin verran. Tuo tummanpunainen on hieno!
VastaaPoista